Nashville näki viime kaudella ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan jääkiekon NHL:n Stanley Cupin finaalit. Pittsburghin loppuotteluissa ansiokkaasti haastanut Predators hävisi kaksi ensimmäistä osaa, mutta voitti kaksi seuraavaa.

Lopulta Penguins kuitenkin painoi toiseen peräkkäiseen mestaruuteen, sillä viidennessä ja kuudennessa mittelössä Nashville jäi maaleitta.

Draaman kaari finaaleissa oli huikea. Voittamisen ja häviämisen välinen kuilu on hurjan syvä – tappioista ei jää kouraan mitään, ei edes hopeaa kotimaisen Liigan tavoin.

Maalivahti Pekka Rinne pystyy kesän pettymyksestä huolimatta puhumaan loppuotteluista huippuammattilaisen syvällä rintaäänellä.

– En pelkää niitä tunteita, joita koin finaalissa ja sitä, miten ne päättyivät, suomalaistähti luettelee National Postille.

Predators oli, tai on edelleen, hyvin todennäköisesti kohti NHL:n kärkijoukkueiden kastia kirivä joukkue.

Kempeleen Kiekko-Kettujen kasvatti näkee, että viime keväästä pystyy ammentamaan joukkueen kasvutarinan aikana.

– Mielestäni se oli positiivinen asia päälleni. Uskon, että se auttaa meitä.

Rinne itse on jo varsin kokenut NHL-tähti, sillä 34-vuotias torjuja aloittaa taalajäillä jo 12:nnen kauden. Suomalaisen kommenteista pystyy lukemaan sen, että ikä on pelkkiä numeroita, vaikka toki treenaaminen ilmeisesti muuttuukin vuosien saatossa.

– Sinun täytyy treenata kovemmin ja olla älykkäämpi, kehon hoidon suhteen.

Kesän 2004 varaus on ollut Nashvillen kasvutarinan yksi suurimpia kulmakiviä. Esimerkiksi kolmena edellisenä kautena hän on jokaisella pelannut yli 60 runkosarjan ottelua mainiolla tasolla.