Vancouver Canucks on aloittanut NHL-kautensa kohtalaisesti, kun se on viidestä ottelustaan voittanut kaksi ja venyttänyt yhden jatkoajalle.

Suomalaishyökkääjä Markus Granlund osoitti jo harjoituspeleissä ottaneensa kehityksessä selviä askeleita eteenpäin.

Harjoituskaudella Granlund oli yksi joukkueensa tehokkaimpia pelaajia ja lunasti joukkueessa itselleen ison roolin.

Runkosarjan alussa vastuu on ollut iso. Peliaika on ollut hyökkääjälle kova 19-20 minuuttia edellisissä peleissä. Pelipaikka on niinkin loistava tällä hetkellä kuin Sedinien veljesten rinnalla ykkösketjussa sekä ykkösylivoimalla.

Mutta tehot puuttuvat nyt kokonaan, sillä Granlundilla on viiden pelin jälkeen kiikaritehot.

Canucksin ylivoima on saaanut rajua kritiikkiä tehottomuudestaan. Myös Sedineillä on vaisut kaksi tehopistettä per nenä ensimmäisissä peleissä.

Suomalaisesta näkövinkkelistä on toivottava, että joukkueen valmennuksella riittää kärsivällisyys Granlundin kanssa, sillä liike ja kokonaisvaltainen pelaaminen on mennyt hurjasti eteenpäin.

Jo viime kaudella 19 maalia iskeneen suomalaisen on kuitenkin löydettävä myös tehot, jottei nykyisen sopimuksen viimeinen vuosi muutu pannukakuksi.