Leijonat maanantaina odotetun hetken äärellä – ”Siellä on ollut yllätyksiä mukana”

© Kuva: Juha Tamminen

Oulun Energia Areenan käytävillä tuttu hahmo herättää uteliaisuutta.

Yksi pää kääntyy… toinen, kolmas.

”Late!”, ujosti lähestyvä nuori henkilö huudahtaa.

”Joko Karjala-turnauksen joukkue on julkaistu?”

”Ei, ei vielä. Maanantaina sitten.”

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki herättäisi jo muutenkin mielenkiintoa Raksilan jäähallin lehtereillä. Olihan hän luotsaamassa Kärpät kahteen peräkkäiseen mestaruuteen Oulun vuosien aikana.

Nyt mielenkiintoon liittyy toisenlainen lataus.

Piakkoin eteen tulee EHT-turnaus, jonne nimettävä joukkue herättää poikkeuksellista kiinnostusta yhden ison taustatekijän takia.

– Karjala-turnaus on olympialeiri yksi ja Moskova on olympialeiri kaksi, Marjamäki hahmottelee SuomiKiekko-sivustolle.

Useana vuonna maajoukkuekausi on lähtenyt käyntiin nimenomaan Helsingin turnauksesta. Viime syksy oli poikkeus, kun alla oli jo World Cup. Se ei mennyt Leijonilla nappiin, mikä näkyi ja tuntui jännitteenä.

Nyt tilanne on toinen.

Karjala-turnaus on hyvin tärkeässä asemassa helmikuun olympialaisia ajatellen.

– Vakioryhmä pitäisi saada jo nyt kasaan, Marjamäki kaavailee.

– Tuossa on kolme huippukovaa peliä, kun Kanadakin on mukana. Nähdään hyvin se, missä pärjätään ja missä on vielä ruuvattavaa, Marjamäki jatkaa.

Leijonat kohtaa viime kevään MM-kisojen mitalikolmikon. Torstaina Venäjän, lauantaina Ruotsin ja sunnuntaina Kanadan.

Erinäköisissä yhteyksissä Marjamäki on puhunut siitä, miten eurooppalaiset pelaajat saivat nyt aivan uudenlaisen mahdollisuuden. NHL-pelaajat eivät lähde olympialaisiin, minkä myötä kupletin juoni on toinen.

– Tuon takia tästä maajoukkuekaudesta tulee vielä merkityksellisempi, Marjamäki myöntää.

Menestys ja odotus

Kärppä-klubin lavalta löytyy toinen tuttu kasvo. Oulussa jopa hieman ristiriitaisena kaverina tutuksi tullut hahmo puhuu Leijonista hymyissä suin.

Yrityspomot kuuntelevat ja antavat aplodit entiselle viholliselle.

Lavalta alas astelee Jussi Tapola, joka luotsasi vielä viime keväänä Tapparan Suomen mestaruuteen.

– Kyllähän tässä pelit voisivat jo alkaa!, Tapola hykertelee.

Syksyn aikana Tapola on ollut uuden roolin keskellä. Tapparassa hän hyppäsi päävalmentajan paikalta urheilu- ja kehitysjohtajaksi.

Tämän lisäksi Leijonien päävalmentaja Marjamäki houkutteli hänet maajoukkueen valmennusjohtoon mukaan.

– Ollaan käyty ”Laten” kanssa Tampereella Tapparan ja Ilveksen peleissä. On ollut muutamia Ruotsin reissuja ja Sveitsissä vierailuja. Sen lisäksi on käyty videoiden avulla läpi sitä, missä meidän pelaajat menevät tuolla maailmalla, Tapola taustoittaa.

Pelaajatarkkailussa Marjamäki, Tapola ja Leijonien GM Jere Lehtinen ovat tehneet tiivistä yhteistyötä.

– Tapolan tulo on ollut iso apu. Hän on samassa kaupungissa Tampereella ja oikeastaan kaikki reissut ollaan tehty yhdessä. Samalla tuo on vapauttanut myös Jereä, sillä ollaan voitu sijoittaa silmiä eri paikkoihin, Marjamäki avaa kuviota.

Tapolasta paistaa läpi innostuneisuus. Karjala-turnauksessa hän debytoi A-maajoukkuevalmentajana. Samalla edessä ovat ensimmäiset pelit penkin takana sitten viime huhtikuun. Silloin viimeinen peli päättyi Kuopiossa mestaruusjuhliin.

– Tässä on valmisteltu jo eri harjoitteita. Suunniteltu sitä, että miten itse sisältöä viedään eteenpäin, Tapola taustoittaa.

– Samalla pitää muistaa, että pelaajat tulevat maajoukkueeseen sieltä omasta arjesta. Jos on liian innokkaita valmentajia, niin ei sekään ole mikään optimaalinen tilanne. Pitää olla oma itsensä ja tavoittelee sitä, että saadaan joukkueesta ja pelaajista paras irti, Tapola kiertää fiilispohjan puolelle.

Sarjakärjen äänitorvi

Oulun Energia Areenan alakäytävällä puhuu kolmas innokas hahmo.

Kärppien päävalmentajapestissä Mikko Manner on saanut lentävän lähdön.

– Erittäin onnellinen voi olla siitä, että oma joukkue pystyy esittämään hienoa ja taistelevaa jääkiekkoa myös heidän edessä. Tuossa valmennusjohdossa on mukana omia idoleita; Tapolan Jussi ja Late, jotka saapuivat tänne katsomaan peliä. Täytyy myöntää, että hyvältä tuntui, Manner tuumasi Kärppien tuoreimman voiton jälkeen.

Leijonien johtoryhmä piti Oulussa käytännössä viimeisen kokoontumisen ennen Karjala-turnauksen joukkueen julkistusta.

Mannerilla syksy on mennyt seurajoukkuekiireiden keskellä. Näin hänen roolinsa on ollut ymmärrettävästi pienempi pelaajakartoituksessa.

– Late ja Jussi ovat tehneet suurimman osan siinä. Porukalla spekuloidaan ja heitetään mielipiteitä ilmoilla. Meillä on olemassa palvelin, josta voidaan katsoa eri jätkien vaihtoja ympäri maailmaa. Niitä tulee sitten välillä tutkailtua. Ja jos esimerkiksi katsoo televisiosta jotain pelejä, niin voi antaa omia kommentteja, Kärppä-luotsi käy läpi omaa rooliaan.

– Tämä sopii hyvin omaan arkeen. Ei todellakaan voi sanoa niin, että tästä olisi mitään haittaa. Päinvastoin. Tämä on hieno lisä, kunnia-asia, Manner jatkaa.

Mannerin seurajoukkueryhmästä löytyy useita maajoukkueen kannalta mielenkiintoisia hahmoja. Julius Junttila johtaa Liigan pistepörssiä ja Miika Koivisto on ollut dominoiva hahmo siniviivalla. Tämän lisäksi Mikael Ruohomaa on ollut Liigan parhaita senttereitä, eikä sovi unohtaa Leijona-ikonia Lasse Kukkosta.

– Eihän me muuten oltaisi sarjakärjessä, jos meillä ei olisi ollut tuollaisia onnistujia. Koko joukkue on ollut täynnä vahvoja suorittajia. Siitä voi olla ylpeä, Manner sanoo iloiten.

Suosituksissa Manner on pitänyt päänsä kylmänä.

– Yritän olla mahdollisimman tasapuolinen. Kyllähän Late ja kumppanit tekevät sitten ne lopulliset päätökset. He ymmärtävät jääviyteni tiettyjen pelaajien osalta.

– Suosittelen aina niitä pelaajia, jotka ovat ansainneet paikkansa maajoukkueessa, Manner paaluttaa.

Viidellä ketjulla

Oulussa Manner on saanut todistaa läheltä useita hienoja yksilötarinoita. Niitä riittää myös koko Euroopan mittatasolta.

– Ennen kaikkea on ollut hienoa nähdä, että Jokereilla menee hyvin. He ovat saaneet voittoa ja esimerkiksi suomalaiset yksilöt ovat olleet hyvässä vireessä. Sen päälle on ollut nuoria menestyjiä, onnistujia Ruotsissa ja Sveitsissä. Noissa maissa monet suomalaiset ovat olleet ihan niiden sarjojen kärkipelaajia. Tuota kautta on hyvä lähteä Karjala-turnaukseen. Saadaan aivan varmasti hyvä lähtölaukaus olympialaisia varten, Tapola uskoo.

Leijonien päävalmentaja Marjamäki myöntää, että syksyn aikana on nähty muutamia positiivisia yllätyksiä. Kirkkain näistä on ollut Jokereiden Eeli Tolvanen. 18-vuotias superlupaus on ollut hirmuiskussa heti uransa ensimmäisissä miesten peleissä KHL:ssä.

– Toki voi sanoa niin, että siellä on ollut yllätyksiä mukana. Aika hyvin on kuitenkin haravoitu eri tilanteet ja tiedetään se, missä kukin menee. Aina siellä tulee niitä nousutarinoita, Marjamäki miettii.

– Sen tässä tehtävässä on huomannut, että nousevassa tilassa olevat pelaajat onnistuvat kyllä myös maajoukkueessa. Hyvällä itseluottamuksella pelaavia pelaajia otetaan avosylin vastaan, Leijona-luotsi jatkaa.

Marjamäen mukaan Karjala-turnaukseen valitaan viiden ketjun verran pelaajia. Taustalla on muun muassa se, että vielä turnauksen alla pelataan Mestarien liigaa eli CHL:ää.

– Yritetään löytää hyvät roolit jokaiselle pelaajalle. Enemmän kuitenkin sen ilmapiirin kautta lähdetään liikkeelle. Karjala-turnauksen jälkeen ollaan sitten viisaampia siinä, että missä mennään.

Kaikessa taustalla on kuitenkin kauden iso tapahtuma, olympialaiset. Sen osalta projekti on tällä kertaa normaalista poikkeava.

– Jos NHL:stä tulisi runko, niin siinä olisi aina ne 15 pelaajaa, joiden lisäksi sitten etsittäisiin niille 7-8 paikalle oikeita nimiä. Nykyinen kuvio luo pikkuisen haasteita pelaajatarkkailun puolelle. Tuossa on kuitenkin aika paljon hyviä ehdokkaita tarjolla, Marjamäki myöntää.

– Tässä pitää käydä läpi sitä, että missä jonkun pelaajan itseluottamustaso menee, millainen pelillinen panos tai millainen rooli hänellä on omassa seurajoukkueessa. Moni asia vaikuttaa ja samalla pitäisi pystyä näkemään sinne helmikuulle asti, että kuka silloin on parhaassa iskussa. Nuo kaikki elementit tekevät tästä valintaprosessista erittäin haastavan ja mielenkiintoisen.

Leijonien Karjala-turnauksen joukkue julkistetaan maanantaina. Itse turnaus pelataan 8.-12. marraskuuta.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen