14 ottelun jälkeen SaiPa on kahden sarjapisteen päässä Tapparasta. Kuka olisi uskonut?

SaiPa on kääntänyt alkukauden kurssin loistavalla tavalla päälaelleen. Ensimmäisten kierrosten perusteella oli vaikea uskoa, että pimenevästä syyskaudesta olisi tulossa mitenkään herkullinen seuran kannalta.

Ensimmäiseen kuuteen otteluun mahtui 1-7-tappio KooKoolle sekä 2-7-turpasauna Pelicansia vastaan.

Päävalmentaja Tero Lehterä kertoi ensimmäisten pelien jälkeen lehdistötilaisuuksissa, että joukkueella oli vaikeuksia löytää rohkeutta kaukalossa. Kuulosti siltä, että notkahduksia on tiedossa jatkossakin.

Toimiva resepti on löytynyt kaikessa hiljaisuudessa SaiPan pukukopissa, kun syyskuun lopusta lokakuun puoliväliin joukkue on viiden ottelun voittoputkessa. Hienointa on se, että matkalla on kaatunut täysillä sarjapisteillä Tappara, jolle SaiPan piti olla kausiennakoissa pelkkä suupala.

Lisäksi lappeenrantalaiset veivät lauantaina täydet pisteet Lukolta päästämättä yhtään maalia omiin. Joukkue on nyt kahdeksantena sarjataulukossa.

Mihinkään henkseleiden paukutteluun SaiPalla ei ole kuitenkaan varaa, sillä kausi on edelleen pitkä ohuella ja nuorella materiaalilla operoivalle joukkueelle, joka on tehnyt sarjan kolmanneksi vähiten maaleja.

Näillä tuloksilla alkukauden liika varovaisuus kaukalossa kuitenkin kääntyy väkisinkin kasvavaksi itseluottamukseksi ja on helppo kuvitella, että SaiPan pukukopissa on varmasti hyvä yhteishenki päällä juuri tällä hetkellä.