Joensuulaisen Jokipoikien puheenjohtaja Jarkko Immonen kertoi Mestis-kauden kynnyksellä paikkakuntalaisille seuran tilanteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Immosen mukaan seuran tavoite on vakaasti Liigassa.

Immosen mukaan Liiga ollaan nimittäin mahdollisesti taas ”avaamassa”, eli pääsarjaan on mahdollista jatkossakin nousta.

– Jääkiekkoliitto ja liiga neuvottelevat parasta aikaa sarjojen avaamisesta, Immonen paljasti seuran nettisivuilla julkaistussa jutussa.

Sinänsä suunnitelma ei ole massiivinen yllätys. Jo aiemmin Liigan suunnalta on kerrottu, että sarjaa halutaan jatkossa pelata 16 joukkueella. Viimeksi Liigaan on noussut Mikkelin Jukurit viime kaudeksi. Nykyinen 15 joukkueen sarja aiheuttaa omat erikoisuutensa Liigan otteluohjelmaan.

– Vielä ei ole varmuutta, minkälaiseksi sarjasysteemit tulevaisuudessa muovautuvat, mutta kun sarjat avautuvat, haluamme olla valmiina ja tähtäämme tulevaisuudessa maamme ylimmälle sarjatasolle. Toimintamme tähtää siihen, että tulevaisuudessa olemme valmis organisaatio Liigaa varten. Tätä tavoitetta kohti mennään talous edellä, Immonen jatkoi.

Edustusjoukkueen viime kauteen Immonen oli hieman pettynyt. Joukkue hävisi Mestiksen puolivälierissä Kiekko-Vantaalle tylysti voitoin 0–4.

– Urheilullisesti kausi oli pettymys, ja organisaatiossa on tehty sekä töitä että muutoksia sen suhteen, että tällä kaudella parannetaan. Tulos jäi hiukan miinukselle, mutta mikä tärkeintä, oma pääoma on edelleen plussalla ja tähän tilanteeseen oltiin varauduttu, Immonen kertoi.