Savolainen heimo syntyi – Jukurit loisti isosti debyyttikaudella: ”Ei nämä seurat ole itseään varten olemassa”

© Kuva: Juha Tamminen

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Oli tsigitsagia, oli heimomeininkiä, oli äijämeininkiä, oli hyvällä tavalla hullut fanit ja olipa kaiken kukkuraksi menestystäkin. Vahvasti savolainen Jukurit esiintyi Liigassa debyyttikaudellaan mainiosti, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

Pudotuspelipaikka jäi lopulta ainoastaan kuuden pisteen ja yhden sijan päähän. Jukureita leimasi läpi kauden rohkea tekeminen.

Päävalmentaja Risto Dufva palasi tiistaina hetkeksi menneisyyteen.

– Me oltiin aika ennakkoluulottomia. Meillähän on paljon joukkueessa sellaisia pelaajia, jotka ymmärsivät oikein sen sauman, mikä tässä Jukuri-yhteisössä ja joukkueessa heille tulee omalla urallaan, Dufva sanoi SuomiKiekkolle Liigan avaustapahtumassa.

– Monelle Liigassa pelanneelle pelaajalle me pystyttiin tarjoamaan merkittävästi isompi ruutu kuin ehkä aiemmin ja monelle pelaajalle, jotka eivät olleet aiemmin olleet liigajoukkueessa, pystyttiin tarjoamaan se liigapaikka, päävalmentaja valotti.

Perjantaina KalPaa vastaan uuden kauden aloittava Jukurit onnistui Liigassa tuloksellisesti oikein hyvin. Joukkue ei maaleilla mässäilyt, mutta toisaalta sen oma reppu helisi 141 kertaa – eli esimerkiksi vähemmän kuin kuudenneksi runkosarjassa päätyneen Pelicansin.

Mikkeliläiset olivat seitsemänneksi paras vierasjoukkue puhtaasti tilastojen valossa, myös esimerkiksi ylivoima oli seitsemänneksi tehokkainta.

Dufvan mukaan kokonaisvaltaisuus on se seikka, joka potkii eteenpäin.

– Onhan se selvä, että kokonaisvaltaisesti pitää pelata. Jokainen hyökkäys päättyy jonkinlaiseen puolustukseen ja jokainen hyökkäys alkaa jonkinlaisesta puolustuksesta. Niin se pallopelin totuus vaan on. Niin se on Jukureilla, ja niin se on jokaisella muullakin liigajoukkueella.

Savolainen heimo

Jukurit loisti debyyttisesongillaan myös kaukalon ulkopuolella.

Suuren perheen heimo-meininki lanseerattiin joukkueen ensimmäisellä liigakaudella. Mikkeliin oli syntynyt kiekkoperhe, johon kuuluivat itse tähtien lisäksi vahvasti myös fanit ja sosiaalisen median tsigitsagi-voittopäivitykset.

Mikä yleisön mukana elämisen merkitys on?

– Meille ihan ensiarvoisen tärkeää. Niin on kyllä jokaiselle muullekin.

– Ei nämä seurat ole itseään varten olemassa, vaan seutukuntia, kaupunkeja ja ihmisiä varten, jotka sitä kiekkoa eri muodoissa kuluttavat. Ei tällaisella teatterilla muuten mitään merkitystä ole.

Jo viime kaudella Jukureissa oli vahvasti edustusta Savosta. Kokoonpanossa viilettivät mikkeliläisten Marko Kauppisen ja Mikko Kokkosen lisäksi esimerkiksi Savonlinnasta lähtöisin oleva Jesper Piitulainen, Pieksämäellä syntynyt Ville Leskinen, varkautelainen Niko Laakkonen ja Mäntyharjusta lähtöisin oleva Antti Jaatinen.

Miska Miettinen, Helsinki

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!