OULU. Liigan avausviikonlopun yhteydessä sarjaan saatiin uusi, varsin erikoinen väriläiskä.

Teemu Kivihalme. Nimi on hyvin… suomalainen. Helposti voi olettaa niin, että nyt puhutaan täysin syntyperäisestä suomalaisesta jantterista, joka on viettänyt lapsuutensa pohjoisen pimeiden talvien keskellä.

Kivihalme on puolisuomalainen. Hänen isänsä on kotoisin Suomesta, minkä myötä Kivihalmeelle haettiin Suomen passi, kun hän saapui kesällä Ouluun.

Muuten suomalaisuus ei paljoa näy tai kuulu. Puhe on kuorrutettu vahvalla jenkkiaksentilla ja kaukalossa otteet viittaavat siihen, ettei Kivihalme ole käynyt läpi vanhaa kunnon Nuori Suomi -kehitysputkea.

Kivihalme on viettänyt koko lapsuutensa Yhdysvalloissa.

– Hänellä on paljon vahvuuksia kiekon ylös tuomisessa. Otteissa näkyy kova pelirohkeus, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner sanoo Kivihalmeesta SuomiKiekko-sivustolle.

22-vuotias Kivihalme on vielä koeajalla Oulussa. Pohjalla on vuoden mittainen sopimus, jonka käyttöönotto lienee enää pelkkä muodollisuus.

Lauantaina Kivihalme onnistui avaamaan maalihanat Liigassa, kun hänen siniviivalaukauksensa upposi yllättäen HPK-vahti Emil Larmin selän taakse.

Osuma nostatti Kivihalmeen itseluottamuksen aivan uudelle tasolle.

Maalinsa jälkeen hyvin liikkuva puolustaja ei meinannut pysähtyä millään. Lauantain ottelun jatkoajalla hän ja Miika Koivisto olivat ainoat puolustajat, jotka vierailivat Kärppien puolelta jäällä. Penkille jäivät muun muassa Shaun Heshka ja Lasse Kukkonen.

Se kertoi paljon siitä, millaista luottoa Kivihalmeelle haluttiin antaa.

– Oli hienoa katsoa hänen pelaamistaan. Kivihalmeen hyökkäyspelitaidot ovat hyvää luokkaa ja ne tulevat esille luisteluvoiman kautta, Manner kuvailee.

Lauantaina Manner innostui heittelemään ilmoille kovia vertauskuvia. Kivihalmeen otteissa oli ollut ripaus ”Bobby Orria”.

– Monelle tuli varmasti mieleen myös Joni Pitkänen. Oli paljon samankaltaisia elementtejä, Manner toi esille uuden esimerkin.

– Ei noita joka päivä näe, myös Leijonien valmennusjohtoon kuuluva Manner sanoi Kärppien uudesta lahjakkuudesta.

Kärpät menetti lauantaina vahvuudestaan sekä Mikael Ruohomaan että Jari Sailion. Ruohomaa kärsii pienestä loukkaantumisesta, Sailio taas saanee vähintään parin ottelun mittaisen pelikiellon kohutaklauksestaan.

Poissaolot ovat avaamassa Kivihalmeelle uudenlaisen mahdollisuuden. Maanantaina hänet oli nostettu Kärppien ykkösylivoimaan mukaan.

Vaikka kylmäpäiset ja ennakkoluulottomat otteet häikäisivät viikonloppuna, on Kivihalmeella vielä paljon töitä tehtävänä. Kivihalmeen otteissa näkyi se, että hän on pelannut pelkästään junioreita vastaan aiempina vuosina.

Kivihalme edusti Denverin yliopistojoukkuetta neljän kauden ajan, eikä hän ollut pelannut ammattilaisia vastaan ennen tätä syksyä.

Pelirohkeuden rinnalle on mahtunut mukaan paljon oman pään virheitä.

– Niin hänen kuin kenen tahansa muun kohdalla olennaista on se, että pitää mennä sitä seuraavaa peliä ja seuraavaa harjoitusta kohti. Keskittyneesti pitää yrittää tulla paremmaksi ja paremmaksi. Haluamme nähdä häneltä samanlaisia ennakkoluulottomia otteita ja sitä, että hän käyttää luisteluvoimaansa hyväkseen.

– Tärkeää on kuitenkin se, että puolustajana se puolustuspelaaminen on vahvaa. Vaikka halutaan pelata aggressiivisesti, halutaan olla rohkeita ja halutaan hyökätä vahvasti, niin silti puolustajan ensimmäinen tehtävä on puolustaa ja olla jämäkkä oman maalin edessä. Se sama koskee myös Kivihalmetta, Manner käy läpi.