Edmonton Oilers oli viime yönä mainiossa vedossa NHL:n harjoitusottelussa Winnipeg Jetsiä vastaan. Päätöserässä neljä maalia nakuttanut joukkue painoi 6-2-voittoon, ja Oilersin tehokkain pelaaja oli Jesse Puljujärvi.

Pelipaikoista NHL:ään taisteleva suomalaislupaus iski upeasti kaksi täysosumaa, joiden lisäksi hän antoi yhden maaliin johtaneen syötön.

– Se oli minun toinen pelini, ja tunnen enemmän itseluottamusta, Puljujärvi sanoi Edmonton Journalille.

Mainion näytön osaamisestaan antaneen suomalaisen puhde oli tehoista huolimatta jossain määrin repaleinen. Edmonton esimerkiksi jäähyili luvattoman paljon, joka näkyi heti myös hyökkääjän roolissa.

Toisaalta joukkueen hölmöily ei nuorta lupausta pysäyttänyt. Hanat aukesivat päätöserässä, jossa Puljujärvi iski kaikki tehonsa.

– Se, että otimme neljä rangaistusta toisessa erässä viimeisen 12 minuutin aikana, piti paljon pelaajia pois pelistä. Jesse oli yksi heistä, päävalmentaja Todd McLellan muotoili sivustolle.

Kesän 2016 ykköskierroksen varauksen tulevaisuus ensi kauden suhteen on auki, sillä suomalainen ei voi vieläkään olla varma paikastaan NHL:ssä.

Joukkuekaveri Connor McDavid kuitenkin painottaa, että itseensä pitää luottaa. Tähtisentteri toivookin, että Jets-kamppailu antoi Puljujärvelle luottoa tekemiseensä.

– Nuorelle kaverille itseluottamus on kaikki. Tuntuu, että kuulut tähän liigaan ja tiedät, että voit kilpailla ja menestyä näitä kavereita vastaan. Toivottavasti tämä antoi hänelle vähän luottamusta, joukkueen kirkkain tähti sanoi.