Arizona Coyotesin pakki Oliver Ekman-Larsson kärsi alavartalovamman joukkueensa 4-5-tappioon päättyneessä ottelussa San Jose Sharksia vastaan. Ruotsalaispuolustaja loukkaantui, kun hän kaatui jäähän taisteltuaan vastustajansa ja ystävänsä Mikkel Bödkerin kanssa.

Maajoukkuepaidassa mitalien värisuoran urallaan napannut pelaaja oli varovasti nilkuttanut koppiin joukkuekavereidensa avulla. Joukkueen kotisivut kertovat, että tähtipakin tilannetta arvioidaan tänään sunnuntaina.

– On liian aikaista (tietää). Se on arvaamaton asia, kunnes he näkevät hänet huomenna, päävalmentaja Rick Tocchet sanoi joukkueen nettisivuilla viitaten lääkäreihin.

Ekman-Larssonin arvoa Arizonalle ei voi vähätellä. Tehopakki teki viime kaudella joukkueelleen toiseksi eniten pisteitä (12+27=39), lisäksi hänen peliaikakeskiarvo 24.36 oli suurin koko Coyotesissa.

Ottelu oli kojooteille muutenkin murheellinen. San Jose korjasi voiton voittolaukauskisan päätteeksi, vaikka Arizona ehti rynniä ensimmäisen reilun yhdeksän minuutin aikana jo kolmen maalin karkumatkalle.