Minnesota Wildiin kesällä 2015 viidennellä kierroksella (135.) varattu Kirill Kaprizov allekirjoitti aikaisemmin tällä viikolla kolmen vuoden sopimuksen KHL-jätti TsSKA Moskovan kanssa.

20-vuotiasta Kaprizovia pidetään yhtenä maailman lupaavimmista nuorista kiekkoilijoista, ja hänen huimat tehopisteensä (20+22=42) KHL:ssä todistavat asian.

Kaprizovin odotettiin saapuvan NHL:ään loistavan KHL-kauden jälkeen, mutta toisin kävi. Nuorukainen solmi lopulta pitkän jatkon TsSKA:n kanssa.

Nuoren kiekkotaiturin mukaan Wild ei koskaan osoittanut täyttä kiinnostusta häneen.

– Nuorten MM-kisojen jälkeen kiinnostusta löytyi, muttei enää viime aikoina niin voimakkaasti. Sain agenttini kautta kuulla, että he odottavat minua sinne jonain päivänä, mutta kukaan sieltä ei jutellut kanssani henkilökohtaisesti, Kaprizov kertoo venäläislehti Sovsportin haastattelussa.

Kaprizovin mukaan vaikeus päästä Wildin kivenkoviin kärkikenttiin ei ole syy KHL:ään jäämiseen.

– En ole paljon sitä miettinyt varsinkaan nyt, koska tein diilin TsSKA:n kanssa. Sitten se nähdään. Mutta totta kai Wildilla on erittäin hyviä pelaajia. Siitä ei ole epäilystäkään.