Ensi helmikuussa talviolympialaisia isännöivän Etelä-Korean kone yski viikonloppuna pahasti kansainvälisessä Mountfield Cupissa.

Etelä-Korealla on turnauksen perusteella vielä paljon töitä tehtävä ennen kisoja, sillä maa jäi neljän joukkueen turnauksessa viimeiseksi voitettuaan ainoastaan tshekkiläisen Sparta Prahan jatkoajalla.

Keskiviikkoista 2-1-jatkoaikavoittoa seurasivat tappiot niinikään jatkoajalla Mountfield HK:lle ja varsinaisella peliajalla Pardubicelle.

Viime keväänä sensaatiomaisesti MM-kisojen A-sarjaan noussut Etelä-Korea oli turnauksessa mukana suhteellisen kovalla joukkueella.

Joukkueen kokoonpanossa olivat esimerkiksi Ahn Jin-hui ja Mestiksessä aikoinaan kymmenen ottelua pelannut Kim Ki-sung, jotka olivat huhtikuussa pelatussa B-sarjan turnauksessa maan kaksi tehokkainta pelaajaa.

Toisaalta Etelä-Korean vastustajatkaan eivät olleet mitään heikkoja sakkeja. Turnauksen voiton vienyt Mountfield HK sekä Pardubice ja Sparta Praha kaikki pelaavat nimittäin Tshekin Extraligaa.

Talviolympialaisten jääkiekko pelataan 9.-25. helmikuuta 2018 Pyeongchangissa. Etelä-Korean alkulohkovastustajat ovat kivenkovaa luokkaa: Kanada ja Sveitsi sekä juurikin Tshekki.