Jokerit huipensi harjoituskautensa eilen perjantaina SKA Pietaria vastaan pelattuun tappiolliseen otteluun. Selviin 1-5-numeroihin päättynyt kamppailu ratkesi toisessa erässä, jossa SKA teki peräti kolme maalia seitsemän minuutin aikana.

Vaikka helsinkiläiset Nikolai Putshkov -turnauksen finaalin KHL:n hallitsevalle mestarille hävisivätkin, ei Jukka Jalonen painanut päätä puskaan.

Jokereiden päävalmentaja tietää, mitkä asiat joukkueen leirissä korostuvat hyvinä asioina ja toisaalta haasteina.

– Totta kai erikoistilanteet korostuvat jatkossa entisestään. Alivoima ollut erinomaista pitkän aikaa, mikä on hyvä juttu. Ylivoimakin on kohtuullista, Jalonen sanoo Jokerien kotisivujen haastattelussa.

Aiempaan verraten jopa yllättävän hyvin toimiva alivoima on helsinkiläisten kannalta mainio asia. Joukkue sijoittui runkosarjassa viime kaudella alivoimatilastossa nimittäin toiseksi viimeiseksi.

– Tasakentin meillä on vielä työsarkaa, kokonaisuudessa, tehokkuudessa ja paikkojen luonnissa. Meidän pitää pystyä rakentamaan paikkoja nopeammin ja varsinkin syöttää laadukkaammin.

Katseet sarjakauteen

Harjoituskausi on nyt siis paketissa. Jokerit avaa KHL:n kautensa keskiviikkona valkovenäläisen Dinamo Minskin vieraana.

– Levätään pari päivää, sunnuntaina jatketaan, Jalonen valottaa.

Levon lisäksi joukkueen ohjelmassa on myös muutamat harjoitukset ja menneiden treenipelien analysointi.

– Ehditään kolme hyvää treeniä vetämään, ennen kuin pelit alkavat. Tietenkin pitää analysoida, missä me ollaan tällä hetkellä: Mitä meidän pitää parantaa ja kolmen päivän aikana pyritään saamaan niitä asioita parempaan kuosiin.