Perjantaina kauden ensimmäisen ottelunsa Tampere-cupissa voittaneen HIFK:n kokoonpanossa loistivat joukkueen ykkösnimien taustalta nousseet nuoret puolustajat.

Miro Heiskanen tulee olemaan joukkueen ykköstähtiä, mutta myös Oliwer Kaskilla ja Elias Ulanderilla on molemmilla mahdollisuus napata iso rooli helsinkiläisten alakerrassa alkavalla liigakaudella.

Perjantaina maalin Pelicansin verkkoon ampunut 21-vuotias Kaski saapui HIFK:hon kesken viime kauden Pohjois-Amerikasta yliopistosarjasta ja pystyi heti vakiinnuttamaan paikkansa liigajäillä.

Kahden suunnan puolustajalla on loistavat kiekonkäsittelytaidot, jonka ansiosta hänellä on mahdollisuudet nousta tehokkaaksi liigapuolustajaksi.

Ässien A-junioreissa kovia tehopisteitä iskenyt Kaski on lähellä läpimurtoa liigajäillä.

Myös 20-vuotias Ulander onnistui heti maalinteossa ensimmäisessä ottelussa ja antoi väkeviä näyttöjä HIFK:n uudelle valmennukselle.

Miesten peleissä kokemattomampi taitava puolustaja voitti viime kaudella Nuorten SM-liigan puolustajien pistepörssin ja on hyvän liikkeensä ansiosta valmis nappaamaan paikan liigajoukkueessa jo alkavalla kaudella.

Lauantaina nuoria puolustajia testataan kunnolla, kun HIFK kohtaa Tampere-cupin finaalissa perjantaina Ilveksen kevyesti voittaneen Tapparan.