HPK tiedotti tiistaina lähettäneensä usean nuoren pelaajan hakemaan kokemusta yhteistyöseura LeKistä.

Heidän joukossaan on 18-vuotias huippulupaava maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen, jonka lainasopimus kattaa koko ensi kauden.

Ajatuksena on saada tähän asti juniorikiekkoa pelanneelle maalivahdille tärkeää kokemusta miesten peleistä, tiedotteessa kerrotaan.

Kesällä Buffalo Sabers varasi Luukkosen NHL:n varaustilaisuudessa toisella kierroksella. Hän oli keväällä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Suomen kantavia voimia. Lisäksi hän oli voittamassa saman ikäluokan MM-kultaa edellisenä vuonna.

Luukkonen pelasi loistavilla tilastoilla viime kaudella HPK:n A-junioreissa ja torjui joukkueelleen SM-kultaa.

Linkki HPK:n tiedotteeseen.