Chicago Blackhawksin viime kausi oli samanlainen kuin joukkueen kapteenin Jonathan Toewsin: täysi floppi.

Vuosien 2010, 2013 ja 2015 Stanley Cup -mestarit kyllä lähtivät pudotuspeleihin läntisen konferenssin kärkipaikalta, mutta noutaja tuli heti. Nashville Predators löylytti intiaanipaitoja tylysti voitoin 4–0, ja Blackhawks sai neljässä pelissä vain kolme kiekkoa Predators-vahti Pekka Rinteen taakse.

Toki Toews nakutti runkosarjassa ok-tehot 21+37=58. Ja toki Toews teki pudotuspeleissä yhden noista kolmesta maalista ja syötti yhden.

Mutta silti: kausi oli 10,5 miljoonaa dollaria kaudessa tienaavalle kapteenille heikko – tarkemmin sanoen miehen 10-vuotisen NHL-uran huonoin.

Nyt Toews on analysoinut vaisun kautensa syitä. Selitys löytyy miehen itsensä mukaan viime kesästä. Toews sanoo harjoitelleensa tuolloin väärin, siis liikaa.

– Viime kesä oli oikeastaan ensimmäinen, jolloin minulla oli aikaa harjoitella kunnolla. Ja tein sen väärin; vedin harjoittelun ihan yli. Ajattelin koko ajan vain voimaa, Toews sanoo kanadalaisen Sportsnet-sivuston haastattelussa.

– Kun kausi alkoi, en päässyt liikkeelle. Tunsin vain itseni todella hitaaksi. Se oli eräänlainen herätys. Sillä, että alkaa heti kauden jälkeen harjoitella kovalla teholla, voi saada aikaan enemmän tuhoa kuin hyötyä, Toews tietää nyt.

Tänä kesänä Toews muutti ja vähensi harjoitteluaan. Nyt harjoittelu on keskittynyt enemmän kehon huoltoon ja ominaisuuksien ylläpitoon. Lisäksi Toews aikoo palata pian jäälle – aiemmin kuin useina kesinä. Tässä esimerkkinä Toewsille toimivat mm. nuoremman sukupolven tähdet Auston Matthews ja Connor McDavid.

– Nykyään huippupelaajat ovat koko ajan jäällä ja hiovat taitojaan. Siihen minäkin aion jatkossa keskittyä. Minun pitää alkaa taas pelata enemmän kiekon kanssa, sillä se on minulle ominaisin tapa pelata.

– Minun pitää pystyä olemaan kantamatta liikaa huolta puolustamisesta ja kahden suunnan pelistä. Silläkin osa-alueella pystyn kyllä pärjäämään parhaille, kunhan ajatukseni pysyy pelissä vähän paremmin, Toews pyörittelee.