Viime kaudella Sveitsissä HC Ambrì-Piottaa edustanut Janne Pesonen on jatkamassa uraansa Ruotsissa.

Expressenin mukaan SHL-seura Växjö olisi voittanut väännön Pesosesta.

Växjön lisäksi myös toinen ruotsalaisseura, Djurgården, tavoitteli kokenutta suomalaishyökkääjää itselleen.

Kuvion varmistuessa Pesonen palaisi Ruotsiin, missä hän pelasi viimeksi toissa kaudella. Pesonen edusti Skellefteåta puolentoista kauden ajan vuosina 2014-16.

Viime vuosien aikana Pesosen on usein huhuttu olevan palaamassa Suomeen. Leijonien paidassa keväällä 2011 MM-kultaa pokannut Pesonen pelasi viimeksi Suomessa kaudella 2011-12 HIFK:ssa.

Viime kaudella Sveitsissä Pesonen paukutti Ambrì-Piottalle 49 runkosarjaottelussa tehot 13+21=34.