Mikko Koivulla on oiva tilaisuus napata ensimmäistä kertaa urallaan NHL:n parhaalle puolustavalle hyökkääjälle jaettava Selke Trophy.

Pohjoisamerikkalainen lehdistö uskoo kuitenkin enemmän ”omiinsa”. Esimerkiksi Boston Herald hehkuttaa Boston Bruinsin sentteriä Patrice Bergeronia palkinnon todennäköiseksi voittajaksi.

Bergeronin voittoa toivotaan NHL-piireissä myös sen takia, että Bergeron tekisi samalla historiaa nappaamalla kyseisen palkinnon jo neljännen kerran urallaan.

Ainoastaan Montreal Canadiensia aikoinaan edustanut Bob Gainey on yltänyt samaan.

– Itse asiassa tapasin Gaineyn eilen. Hän on yksi tämän lajin legendoista. Hän myös hieno roolimalli ja persoona. Se olisi uskomatonta, Bergeron kuvailee tuntemuksiaan Boston Heraldin haastattelussa.

Kolmas vaihtoehto Selke Trophyn voittajaksi on Anaheim Ducksin Ryan Kesler. Palkinnon kohtalo selviää torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.