Dallas Stars varasi Miro Heiskasen viime yönä NHL-draftissa 1. kierroksella 3. vuorolla.

Heiskanen oli varaustilaisuuden pienimmällä numerolla varattu puolustaja – kuten nuorukainen itsevarmasti viikko sitten ennakoi.

Heiskanen pääsi myös jakamaan mukavan ”ennätyksen” NHL:ssä mittavan uran tehneen Aki Bergin kanssa. Heiskanen ja Berg ovat pienimmällä varausnumerolla (3.) NHL:ään koskaan varatut suomalaispuolustajat.

– Tämä on tosi iso asia. Kolmosvaraus on todella hyvin. Olen aina unelmoinut tästä, ja nyt tämä on totta. Tämä on todella hienoa, Heiskanen iloitsi Sportsday -lehden mukaan.

Starsin organisaatiossa on lukuisia suomalaispelaajia (Kari Lehtonen, Antti Niemi, Julius Honka, Esa Lindell ja Roope Hintz). 17-vuotias kiekkolupaus uskoo, että asiasta on paljon hyötyä hänelle tulevaisuudessa.

– Pohjois-Amerikassa on niin erilaista kuin Suomessa, joten on hyvä, että on ainakin muutama suomalainen kaveri, jotka voivat auttaa minua. Olen jutellut ainoastaan Hintzin kanssa, jonka kanssa pelasimme samassa joukkueessa viime kaudella. Tunnen hänet erittäin hyvin, Heiskanen kertoo.

Ura: Heiskanen säväytti jo 16-vuotiaana nousemalla HIFK:n A-junioreihin kaudella 2015-16. Lopputuloksena puolustajalle loistavat 14 tehopistettä 30 runkosarjan ottelussa ja valinta nuorten SM-liigan vuoden tulokkaaksi.

Samalla kaudella Heiskanen juhli Pikkuleijonien kanssa alle 18-vuotiaiden MM-kultaa.

Huippulupaavan kahden suunnan puolustajan urakehitys jatkui raketin lailla seuraavalla kaudella, kun nuorukainen onnistui kypsien otteidensa ansiosta lunastamaan paikkansa HIFK:n liigajoukkueen pelaavassa kokoonpanossa viime kaudella.

Vahvat otteet miesten peleissä herättivät NHL-tarkkailijoiden mielenkiinnon, minkä lisäksi Heiskanen nosti osakkeitaan olemalla keväällä 2017 alle 18-vuotiaiden MM-kisojen paras puolustaja.

Vahvuudet: Älykäs puolustaja, jonka pelikäsitys on maailmanluokkaa. Lisäksi erottuu kentällä erittäin sulavan luistelunsa ansiosta. Sijoittuu puolustusalueella fiksusti, mutta tykkää nostaa kiekon kanssa myös peliä ja rakentaa maalipaikkoja hyökkäyspäässä.

Ei väistele kaksinkamppailuja, vaan menee rohkeasti tilanteisiin ja osaa myös pelata tiukat tilanteet oikein. Heiskanen on omassa ikäluokassaan yksi maailman parhaista puolustajista.

Saavutuksia: Nuorten SM-liigan vuoden tulokas 2015-16, alle 18-vuotiaiden MM-kultaa 2016, alle 18-vuotiaiden MM-hopeaa 2017, alle 18-vuotiaiden MM-kisojen paras puolustaja 2017.

Viime kausi: HIFK:ssa Liigassa 37 ottelua, 5+5=10. Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut 6 ottelua, 0+1=1. Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut 7 ottelua, 2+10=12.

Nimi: Miro Heiskanen
Ikä: 17
Pelipaikka: puolustaja
Pituus ja paino: 184cm/79kg
Syntymäpaikka: Espoo
Kasvattajaseura: Blues

Nykyinen seura: HIFK
NHL-varaus: Dallasin 1. varaus (3.) 2017