Nashville Predators siirtyi 2-1-johtoon läntisen konferenssin finaalisarjassa.

Predators kukisti kotihallissaan Anaheim Ducksin tiukkojen vaiheiden jälkeen lukemin 2-1. Predators johtaa lännen finaalisarjaa samoin lukemin.

Ducks johti peliä kahden erän jälkeen 1-0 Corey Perryn maalilla. Perry yllätti maalivahti Pekka Rinteen miinuskulmasta.

Päätöserässä kotijoukkue tuli tasoihin Filip Forsbergin maalilla. Voitto-osuma syntyi ajassa 57.17 Roman Josin mailasta.

Predators on ollut kotihallissaan komeassa lennossa. Se on voittanut tänä keväänä kaikki ottelunsa Bridgestone Arenalla. Kun mukaan lasketaan viime kevät, niin kotivoittoputki pudotuspeleissä on kymmenen ottelun mittainen.

– Siinä on ehkä hieman taikaa, ottelun kolmostähtenä palkittu Rinne kertoi The Tennesseanin mukaan.

Samoilla linjoilla oli ottelun voittomaalin tekijä.

– Täällä voi tuntea energian. Se on uskomatonta. En ole ollut urani aikana hallissa, jossa olisi ollut yhtä paljon energiaa, Josi kiitteli äänekästä kotiyleisöä.

Ottelusarja jatkuu Nashvillessa perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa.