KÖLN. Suomen joukkue eteni kevään MM-kisoissa välieriin, kun torstaina USA kaatui lukemin 2-0.

USA lähti puolivälieräotteluun selvänä ennakkosuosikkina, mutta niin vain Leijonat otti ohjakset käsiinsä ja piti homman hallussa koko 60 minuutin ajan.

Välipäivänä perjantaina joukkueesta aisti levollisuutta ja rentoutta.

– Tosi hyvä fiilishän tuolla on ollut. Halutaan pitää joukkueessa kiinni siitä, että tuolla on hyvä ilmapiiri ja jokainen lyö samalla kaiken likoon. On hieno pelata tuollaiselle joukkueelle, Leijonien kärkipakkeihin kuuluva Julius Honka mietti SuomiKiekko-sivustolle.

– Tuollaisesta tulee vain lisää virtaa.

Esimerkiksi Leijonien kapteeni Lasse Kukkonen sanoi Leijonien ilmapiirin olevan jotain aivan poikkeuksellista. Moni muukin kokenut pelaaja on puhunut kovasta uskosta joukkueen sisällä.

Nämä heitot Honka allekirjoittaa täysin.

– Se usko voi olla kova ihan missä tahansa joukkueessa, mutta tuolla jokainen pelaaja aistii sen, että tässä voi olla jotain ainutlaatuista. Ei sillä ole väliä, että kuka tulee vastaan.

– Kaksi peliä jäljellä, niin sellaisen tunnelatauksen pitää olla oikea tässä vaiheessa. Kuitenkin puhutaan ainutlaatuisesta hetkestä ja kun sellainen on tullut tälle joukkueelle, niin yritetään ottaa siitä kaikki irti. Valmistaudutaan mahdollisimman hyvin, niin ei jää sitten mitään jositteltatavaa.

– Kun tekee kaiken mahdollisimman hyvin, niin silloin se lopputuloskin tulee olemaan hyvä, Honka miettii.

Turnauksen aikana Leijonista on ollut ilmoilla jos jonkinlaisia väitteitä ja mielipiteitä. Hongan mukaan nämä on pyritty jättämään pukukopin ulkopuolelle.

– Ei siellä hirveästi kiinnosta, että mitä jossain muualla tapahtuu. Se on vain se meidän yhteinen juttu millä on väliä ja sen eteen tehdään töitä. Sitä kautta se paras tulos tulee sitten, Honka uskoo.

Leijonien takalinjoilla Honka on tullut tutuksi melkoisena virtuoosipakkina, jolla pelirohkeutta riittää vaikka kuinka paljon.

Nyt taitotasoa mittaa Ruotsi, jonka riveistä löytyy muun muassa Hongan joukkuetoveri, tähtipakki John Klingberg.

– Hieno päästä pelaamaan kovia pelejä erityisesti Ruotsia vastaan. Mikäs sen parempaa, Honka tunnelmoi.

Leijonien ja Ruotsin välieräottelu alkaa lauantaina Suomen aikaan kello 20:15.