PARIISI. Suomen joukkueelle lauantain aamupäivän ottelu Norjaa vastaan tarjosi melkoista tunneaaltoilua.

Täysi pistepotti oli jo näppituntumassa. Iloisuuden mursi Anders Martinsen, joka napautti 2-2-tasoitusmaalin ajassa 59:31.

”Riemunkiljahduksia ei kuulunut”, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki murjaisi.

– Kaikki voivat kuvitella sen tunteen, jotka ovat olleet urheilussa mukana. Miltä se tuntuu, kun kolme pistettä viedään, Marjamäki mietti hiljaisella äänellä.

– Ei siellä mitään paniikkia tullut missään vaiheessa. Pettymys se oli, kun tehdään ensin tuollainen työmäärä ja sitten lopussa viedetään yksi ylimääräinen piste pois. Vielä tietäen sen, että pisteitä tarvitaan.

– Kyllähän se harmitti. Pelattiin hyvää alivoimaa ja siihen asti ei ollut mitään hätää. Homma oli ihan hanskassa. Tietenkin sitten tuo yksittäinen aloitus, jossa kolme vastustajan äijää tuli läpi. Runnoivat sitten kiekon sisään. Totta kai se harmitti, kun kolme pistettä oli otettavissa. Ei mahda mitään.

Ilmeet ja fiilikset kääntyivät toiseen suuntaan kun Markus Hännikäinen täräytti jatkoajalla alivoiman tappamisen jälkeen 3-2-ratkaisuosuman.

Hännikäinen oli laitettu jäähypenkille istumaan tilanteessa, jossa Atte Ohtamaalle tuomittiin 2+10-minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta.

– Turha siitä on antaa mitään krediittiä valmennukselle, Marjamäki vastasi siihen, miettikö hän tarkasti jäähylle asetettavaa pelaajaa.

– Kyllä me kuitenkin ansaittiin tuo voitto. Joukkueessa työmäärä ja henki on kova. Vähän näkee kuitenkin sen, että pakkovoitot ahdistavat. Ei sellaista positiivisuutta ole muuta kuin kopissa. Ymmärrän sen. Tuossa on seitsemän ensikertalaista mukana ja he voivat ottaa vähän stressiä. Toisaalta jokainen kokemus kasvattaa meitä.

– Mennään eteenpäin ja nähdään mahdollisuuksia asioissa.

Voiton jälkeen Leijonat alkaa keskittyä nopeasti jo seuraavaan haasteeseen, joka tulee vastaan sunnuntaina. Silloin vastustajana toimii Sveitsi.

– Meillä jäi muutamia asioita tästä, joissa voidaan parantaa. Paljon oli kuitenkin hyvää.

– Pitää miettiä vähän myös kokoonpanoja, kun tuossa tulee nopeasti toinen peli vastaan. Meillä on kuitenkin äijiä käytettävissä, Marjamäki sanoi tulevasta.