Edmonton Oilersin hyökkääjän Jesse Puljujärven liittyminen Leijoniin oli riemun aihe kaksi viikkoa sitten. Superjuniori oli ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista väriläiskistä melko värittömässä MM-ryhmässä, josta kieltäytyi moni NHL-tähti.

Viime viikolla pelatun EHT-turnauksen aikana kaikki glory katosi Puljujärven ympäriltä. Suoraan sanottuna oli jopa yllätys, että nuorukaisen nimi oli mukana lopullisessa joukkueessa, josta tippui vielä muutama nimi.

Puljujärvi oli esimerkiksi Ruotsia vastaan pelatussa MM-kilpailuiden kenraaliharjoituksessa ylivoimaisesti Leijonien heikoin hyökkääjän. Laitahyökkääjän pelaaminen ei ollut pelkästään tahmeaa, vaan AHL:ssä suurimman osan kaudesta rymistellyt hyökkääjä oli täysin hukassa kansainvälisessä pelissä.

Huippulupauksen jalka ei yksinkertaisesti riittänyt. Kun maalipaikoista elävä hyökkääjä ei ehdi maalipaikoille, on aseet riisuttu. Tämä johti selvästi itseluottamuksen katoamiseen.

Ylivarovaisen pelaamisen lisäksi Puljujärvi oli jatkuvasti tilanteista myöhässä ja kaatuili kentällä omia aikojaan. Minkäänlaista kemiaa ei löytynyt ketjukavereiden kanssa.

Ja nyt puhutaan pelaajasta, jonka odotettiin takovan maaleja tulevissa kisoissa. Tässä kohtaa kannattaa laskea odotuksia erittäin paljon.

Nuorelle pelaajalle pitää toivoa kaikkea parasta ja sitä, että hän pelaisi loistavat pelit seuraavan kahden viikon aikana. Harvoin kuitenkaan kukaan löytää uusia jalkoja muutamassa päivässä.