TAMPERE. Viisi kertaa putkeen finaaleissa.

Se on hurjan kova saavutus nykypäivänä Liigassa.

Tappara on kuulunut kärkijoukkueisiin vuodesta toiseen. Keskiviikkona se varmisti jälleen paikkansa loppuhuipennuksesta, kun se kaatoi Hakametsässä HIFK:n lukemin 4-3.

Finaalipaikka tuli Tapparalle voitoin 4-1.

Viiden peräkkäisen finaalipaikan yhteyteen voidaan liittää helposti nimike dynastia.

Tappara on tällä hetkellä lippulaiva koko Liigassa.

– Monesti puhutaan pelaajista ja joukkueista sun muista, mutta kyllä tässä pitää antaa kiitosta koko yhteisölle. Sen työn merkitys on ollut tässä olennaista. Koko organisaation uurtaminen on johtanut tähän, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola sanoi viidennen välieräottelun jälkeen.

Tappara on pysynyt huipulla, vaikka sillä joukkue on muuttunut vuosien varrella. Toki mukana on edelleen muutamia pelaajia, jotka ovat olleet vuodesta toiseen finaaleissa. Mukaan on tullut kuitenkin paljon uutta voimaa.

– On huomattavasti helpompaa nousta sinne kärkeen kuin pysyä siellä. Esimerkiksi kun katsoi eilen Barcelonan ja Juventuksen peliä, niin siinä näki sen saman. Se vaatii niin paljon, että on jatkuvasti siellä korkealla, Tapola haki vertauskuvaa.

Jalkapallon puolella Barcelona on ollut kevään mittaan vaikeuksissa. Samoin on ollut Tappara, ainakin osittain. Tässä viittaus osuu puolivälieriin, missä Ilves pisti kirvesrinnat todella lujille.

Eikä edes välierissä Tappara ole ollut parhaimmillaan, mutta se venyi tarvittavaan. Esimerkiksi keskiviikkona IFK oli kolmanteen erään lähdettäessä johdossa, mutta sitten esille astui Tappara-kapteeni Jukka Peltola.

– Peltolasta näki jo pelin alussa, että hän haluaa johtaa joukot finaaleihin. Hän osoitti luonnetta ja voitontahtoa, Tapola sanoi kahden maalin miehestä.

Peltola toi kotijoukkueen tasoihin ja iski johtomaalin käytännössä välittömästi ensimmäisen tälläyksen jälkeen.

Tapparan alle kahden minuutin tehohetki ratkaisi taiston isännille. Peltolan kahden maalin jälkeen Teemu Nurmi iski vielä 4-2-osuman.

– Kopista löytyi sitten tarvittava voima. Toiset erät ovat vähän vaikeita katkaisuvaiheessa, sillä matka on siinä vaiheessa tavallaan aika pitkä. Sitä vähän jo odottelee jotain.

– Joukkueesta löytyi tahdon lisäksi myös kovaa voitonnälkää kolmannessa erässä, Tapola näki.

Aivan täysin tyytyväinen Tapola ei ollut vielä joukkueensa suoritukseen tai suorituksiin välierien jälkeen.

– Jos meinataan pärjätä, niin tästä pitää parantaa, Tapola sanoi tulevasta.

Finaaleihin Tapparalle asettuu vastaan joko KalPa tai JYP.

Kyseisessä välieräparissa tilanne on tällä hetkellä KalPan hyväksi 3-2.