Leijoniin liittynyt Jesse Puljujärvi on valmistautumassa ensimmäisiin miesten maaotteluihinsa ja samalla jahtaa paikkaa Leijonien MM-kisajoukkueessa. Nuori suomalainen on tilanteesta luonnollisesti innoissaan.

– Nyt on huippumahdollisuus edessä. On hienoa päästä joukkueeseen mukaan. Nyt vedetään täysillä täällä. Tämä on huippujuttu päästä mukaan ainakin tähän leiriryhmään. Nautin tästä, Puljujärvi kertoi NHL.com/fi:lle Leijonien harjoitusten jälkeen.

Harjoituksissa Puljujärvi on istutettu luonnollisesti Sebastian Ahon viereen, jonka kanssa hän pelasi samassa ketjussa myös kultajuhliin päättyneissä nuorten MM-kisoissa 2016. Ketjussa kolmantena mukana on NHL-konkari Valtteri Filppula

– Ketju on viimeisen päälle. Syöttötaitoa löytyy. Lapa jäässä maalille, niin varmasti tulee syöttöjä, Puljujärvi hehkutti.

– Kaikki toki osaavat kaikkea, niin kyllä varmasti vuorotellen pitää laittaa kiekkoa maaliin, Puljujärvi sanoi.

MM-kisoihin valmistautuva leijonaryhmä on Puljujärvelle suureksi osaksi tuttua, ovathan joukkueessa mukana esimerkiksi samassa nuorten maailmanmestarijoukkueessa pelanneet Mikko Rantanen ja Roope Hintz sekä viime vuonna Kärpissä samaan aikaan pelannut Miro Aaltonen.

– Melkein puolet pelaajista on sellaisia, joiden kanssa olen ollut tekemisissä. Meillä on hyvä ja tiivis porukka, on vanhempaa ja nuorempaa. Luulen, että kaikki tulevat hyvin toimeen, hän sanoi.

Puljujärvi on melko oudossa tilanteessa, sillä hänen NHL-joukkueensa Edmonton Oilers pelaa vielä pudotuspelejä, mutta suomalaislupauksen matka jatkui farmin kautta Leijoniin.

– Edmontonissa nähtiin, että minulle paras ratkaisu oli tulla tänne. Kun pääsin tänne, niin nyt nautitaan joka hetkestä, Puljujärvi sanoi.

NHL.com/fi:n alkuperäinen juttu löytyy täältä.