Arizona Coyotes varasi viime kesän varaustilaisuudessa huipputaitavan yhdysvaltalaisen Clayton Kellerin koko tilaisuuden seitsemäntenä pelaajana.

Keller on näyttänyt tällä kaudella syyn miksi häntä pidetään yhtenä maailman lupaavimpana pelaajana. 18-vuotias Bostonin yliopiston nuorukainen oli mukana voittamassa Yhdysvaltojen U-20 maajoukkueen mukana MM-kultaa. Keller oli mestaruusjoukkueen avainpelaajia ja hän teki seitsemään otteluun tehopisteet 3+8=11.

Coyotes yrittää saada nuorelle lupaukselleen nimen sopimukseen jo tällä kaudella, kun hänen pelinsä yliopistosarjassa loppuvat, uutisoi USA Today Sports -lehti.

Kellerin yliopistokausi voi päättyä aikaisintaan 26. maaliskuuta, kun Boston pelaa mahdollisesti viimeiset ottelunsa tällä kaudella. Jos Bostonin yliopisto etenee jatkopeleihin, on Keller aikaisintaan 9. huhtikuuta Coyotesin käytettävissä.

– Mielestäni Keller on valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan. Hän on ollut dominoiva pelaaja tällä tasolla ja nuorten MM-kisoissa. Uskomme, että hän on spesiaali pelaaja, joka voi vaikuttaa joukkueeseemme, kertoo Coyotesin GM John Chayka.

St. Louisin alueella kiekko-oppinsa saanutta Kelleriä on verrattu pelityyliltään Chicago Blackhawksin supertähteen Patrick Kaneen.

– Voit nähdä yhtäläisyyksiä. Hän ei ole hirveän iso pelaaja, mutta hänellä on kyky luoda paljon maalipaikkoja, Kane kommentoi.

178-senttinen ja 79-kiloinen Keller on tehnyt tuhoisaa jälkeä yliopistosarjassa, kun 28:aan otteluun hän on tehnyt tehopisteet 19+21=40. Kellerin uskotaan seuraavan nuorien maanmiehiensä Jack Eichelin ja Auston Matthewsin jalanjälkiä NHL:ssä.

– Meidän pelaajatarkkailijoiden johtaja Tim Bernhardt totesi meille, että hänen mielestä Keller voisi pelata AHL:ää jo tällä kaudella. Me voisimme kutsua hänet ylös tai alas. Kun sinulla on peliälyä ja tunnetta peliin niin kuin hänellä (Kellerillä) on, voit adaptoitua, kertoo Chayka.