Kasperi Kapanen onnistui maalinteossa AHL:ssä.

Suomalaishyökkääjä vei joukkueensa Toronto Marliesin kolmannen erän alussa 3-2-johtoon Rochester Americansia vastaan. Kapasen maali ei riittänyt pisteille, sillä Americans nousi takaa lopulta 4-3-voittoon.

Kapanen oli tehnyt edellisen maalin tasan kaksi kuukautta aiemmin. Peräkkäisiä maalittomia otteluita tosin oli kertynyt vain neljä, sillä laitahyökkääjä oli sivussa tositoimista noin seitsemän viikkoa loukkaantumisen vuoksi.

20-vuotias Kapanen on pelannut vasta kolme ottelua tervehtymisensä jälkeen. Kuluvalla kaudella Kapanen on ollut AHL:ssä tehokas keräten 36 ottelussa saldon 17+18=35.