Boston Bruinsin suomalaisvahti Tuukka Rask vahvisti Ilta-Sanomille, että hän on yksi uusista Tampereen Ilveksen omistajista.

Ilveksen pääomistaja Vincent Manngard on aikeissa luopua seuran virallisesta omistuksesta. Manngard on omistanut Ilveksen vuodesta 1963 saakka.

Ilveksen uusien omistajien pitää maksaa noin kaksi miljoonaa euroa, että seura selviää jättimäisistä veloistaan ennen ensi kauden alkua.

Ilves-kasvatti Rask uskoo sijoituksen oleva hyvä asia.

– Halusin lähteä auttamaan vanhaa seuraani. Uskon, että tästä tulee hyvä juttu, kun pääsemme aloittamaan puhtaalta pöydältä, Rask kertoo Ilta-Sanomille.

Sijoituksen suuruus ei ole vielä kuitenkaan tiedossa, mutta se on IS:n arvoiden mukaan 100 000-200 000 euroa.

– Omistusosuus on ehkä 5–10 prosenttia, Rask kommentoi.