Winnipeg Jetsin suomalaishyökkääjän Patrik Laineen jyrän alle jääminen ja siitä seurannut loukkaantuminen ovat olleet isosti tapetilla viimeisten 24 tunnin aikana.

Sunnuntaina Jetsin päävalmentaja Paul Maurice vahvisti ehkäpä jopa odotetun uutisen.

– Hänellä on aivotärähdys.

– Sitä testattiin eilen illalla ja hän näki lääkäreitä uudelleen tänään sunnuntaina. Hän aloittaa nyt toipumisen ja seuraamme sitä, että ilmeneekö aivotärähdykseen liittyviä oireita. Sen mukaan sitten lisäämme harjoittelumäärää paluuta varten.

Maurice ei kuitenkaan osannut sanoa aikataulua Laineen paluulle.

– Meillä on ollut tänä vuonna aivotärähdystapauksia ja he ovat menneet niihin liittyvien vaiheiden läpi. Noiden suhteen vain ei ole aikataulua.

Laineen paikan ykkösketjun laidalta ottaa Drew Stafford.

– Hän paukutti meille viime kaudella 21 maalia ja hän on osunut myös viime aikoina varsin hyvin. Hän menee siihen Mark Scheifelen ja Nikolaj Ehlersin vierelle. Heillä oli hyviä kokemuksia viime vuonna. Hän menee sinne ja jätämme muut ketjut ennalleen.

Samalla Chris Thorburn nousee mukaan kokoonpanoon.

Maurice myös puolusteli sunnuntaina väitteitä, mitä on esitetty Buffalo Sabresin Jake McCaben tekemään taklaukseen liittyen.

Muun muassa Scheifelen syöttöä tilanteessa, missä Laine joutui hieman kurkottamaan sitä varten, on kyseenalaistettu ja pidetty niin sanottuna kaverisyöttönä.

– Se oli syöttö, mikä pitää antaa, että saamme kiekkoa vauhdilla ylös ja saamme sen vauhdin mukaan hyökkäykseen. Siinä on vain reagoitava nopeasti, eikä siinä syötössä ollut mitään väärää, Maurice puolusteli.

Jo pelin jälkeen Jets-päävalmentaja nimitti taklausta puhtaaksi. Eikä hän ollut vaihtanut mielipidettään.

– Se oli kova taklaus, mutta ei siinä ollut mitään likaisia merkkejä. Kyynärpäät eivät olleet ylhäällä ja heidän päät vain osuivat yhteen. Se johti meidän kannalta huonoon lopputulokseen. Noita sattuu peleissä, mutta ei, ei se ollut likainen.

– Pidän Laineesta ja haluan suojella pelaajiani, mutta ei minulla ollut ongelmaa tuon kanssa. Kaksi isoa miestä tuli tilanteeseen, eikä siinä puhuttu mistään pimeästä kulmasta tulleesta taklauksesta tai mistään kyynärpää- tai polvitaklauksesta, jotka pitää saada pois pelistä. Nyt lopputulos oli valitettava ja toivomme vain saavamme Laineen terveenä takaisin.

Laine seurasi sunnuntain harjoitukset katsomon puolelta.

– Hän seurasi niitä ison hymyn kera. Hän ei ole 100% iskussa eikä tunne oloaan paremmaksi, mutta hän aloittaa nyt toipumisen, Maurice totesi.