NHL:ssä Minnesota Wildin puolustaja Jared Spurgeon on saanut paljon kehuja hänen otteistaan tällä kaudella.

Spurgeon ei ole ollut sen suuremmin esillä, mutta Wildin pelejä seuranneet ovat nostaneet häntä esille positiivisessa mielessä.

Nyt Spurgeon on näyttävän tempun myötä otsikoissa, sillä hän napautti varsin komean osuman viime yön NHL-kierroksella New Jersey Devilsin verkkoon.

Avauserän loppupuolella Spurgeon nousi takatolpalle. Kiekko oli ilmassa, mistä Spurgeon otti sen kädellä haltuun.

Sitä seurasi pieni heitto vierelle ja pesäpallotyylinen lyönti sisään.

Komea osuma näkyy ylhäältä galleria-kohdasta sekä täältä.

Tuollaisella suorituksella aletaan jo puhua pesäpalloilijan kyvyistä.

Wild koki kuitenkin pettymyksen, sillä Devils nousi lopulta 4-3-voittoon.

Kaikki Wildin suomalaiset pääsivät pisteille. Kapteeni Mikko Koivu oli alustamassa kahta maalia, Erik Haula täräytti osuman ja Mikael Granlundille merkattiin yksi syöttöpiste.