AHL:ssä Jesse Puljujärvi on aloittanut komennuksen varsin mukavalla tavalla.

Puljujärvi on päässyt pisteille jokaisessa ottelussa tähän mennessä.

Yön kierroksella Puljujärveltä nähtiin varsin hieno esityö Joey LaLeggian osumaan.

Puljujärvi sai kiekon kaukalon oikealle laidalle, mistä hän lähti etenemään kohti maalia.

Pientä kikkaa, mutta ei kuitenkaan maalintekoyritystä.

Puljujärvi päättyi syöttää taustalta tulleelle LaLeggialle, joka painoi kiekon pömpeliin.

Puljujärven edustama Bakersfield Condors vei yön taiston nimiinsä Stockton Heatia vastaan lukemin 5-2.

18-vuotias suomalaishyökkääjä on koonnut kasaan nyt tehot 0+3.

Puljujärvi oli pitkään syksyllä ja alkutalvesta jumissa Oilersissa, sillä häntä pyöritettiin joko alempien ketjujen tai katsomon välillä. AHL:ssä hän on kuitenkin saanut hyvin vastuuta.