Joskus ohi maalista menevä lämäri voi olla melkoisen harmillinen.

Vaikka se näyttää harmittomalta, voi seuraus olla jotain aivan toista.

No näin kävi Anaheimissa viime yönä, kun Ducks kohtasi Colorado Avalanchen.

Vierasjoukkue Avalanchen puolustaja Eric Gelinas täräytti lämärin, mikä meni ohi Ducksin John Gibsonin vartioimasta maalista.

Piakkoin peli kuitenkin pysäytettiin.

Pleksiin oli tullut paha särö ja edessä oli kyseisen palasen vaihto.

Mutta tämä ei ollutkaan mikään kovin helppo tehtävä.

Hallin työntekijöillä oli vaikeuksia saada ensinnäkin rikkoutunut pleksi pois paikoiltaan.

Eikä korvaava palanen mennyt paikalleen aivan tuosta noin vain.

Otteluun tulikin pitkä viivästys. Kaiken päälle vaihdos tuli varsin ikävään kohtaan.

Kamppailu oli nimittäin toisen erän puolessa välissä ja sellaisessa kohdassa, missä oli vaikea ottaa erätaukoa siihen paikkaan.

Yleensä pleksinvaihdoksissa mennään erätauolle ja loput jäljellä olevasta erästä pelataan tauon jälkeen ennen seuraavan erän alkua.

Mutta nyt aikaa oli niin paljon vielä jäljellä, ettei joukkueita voitu lähettää pukukoppeihin.

Aiheesta suomalaispuolustaja Sami Vatanen vitsaili ottelun jälkeen.

– Olin koulussa hyvä käsitöissä ja ajattelin jo mennä apuun. Mutta oli ehkä järkevämpää keskittyä vain peliin, Vatanen velmuili.

Ducks vei kamppailun lopulta nimiinsä lukemin 2-1.

Video tapauksesta näkyy ylhäältä sekä täältä.