Nuorten Leijonien vaikeudet MM-turnauksessa näkyvät laukaisutilastossa karulla tavalla.

Nuoret Leijonat pelasi alkusarjassa neljä ottelua viimeistellen yhteensä kuusi maalia. Pudotuspelit jäivät haaveeksi, ja Suomi joutuu karsimaan paikastaan A-sarjassa Latviaa vastaan.

Karsinnat pelataan paras kolmesta -systeemillä. Suomi voitti ensimmäisen osaottelun lopulta niukasti 2-1.

Näin ollen Nuoret Leijonat on pelannut MM-turnauksessa viisi peliä viimeistellen kahdeksan maalia. Suomelle on tilastoitu laukauksia maalia kohti peräti 184. Hanakammin on laukonut vain 186 vetoa kirjauttanut Ruotsi.

Nuorten Leijonien laukaisuprosentti on selvästi turnauksen surkein – vain 4,35. Jopa Latvialla on parempi lukema, 6,31. Tilastoykkönen on 26 osumaa tehnyt Kanada prosentilla 14,21.

Nuorilla Leijonilla on mahdollisuus varmistaa paikkansa A-sarjassa myös ensi vuoden kisoissa, kun se kohtaa Latvian uudestaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa.