Colorado Avalanchen kausi jatkuu edelleen synkkänä, kun joukkue hävisi jälleen kotihallissaan 4-1 lukemin Anaheim Ducksia vastaan.

Läntisen konferenssin jumbojoukkue Avalanche on hävinnyt kotonaan jo 14 kertaa, mikä on selvästi eniten kaikista joukkueista. Anaheimia vastaan ainoan maalin tehnyt Nathan MacKinnon oli synkkänä heikon esityksen jälkeen.

– Mielestäni pelasimme hyvän ensimmäisen erän ja jopa puolet ottelusta. Sen jälkeen ammuimme itseämme jalkaan niin kuin yleensä teemme. Se on turhauttavaa, MacKiinnon sanoo BSN Denverin haastattelussa.

Hänen mielestään joukkueen ja hänen johtamansa ykköskentän pelaaminen oli hyvällä tasolla.

– Samaan aikaan päästimme kuitenkin neljä maalia. Et voita otteluita, jos päästät neljä ja teet kaksi, tai yhden niin kuin tänään, tähtihyökkääjä manaa.

NHL:n huonoin maaliero tällä kaudella selittää pitkälti sitä, miksi Avalanachen kausi on jo puolivälissä käytännössä ohi, kun pudotuspeleihin ei ole mitään asiaa. MacKinnon uskoo vielä ryhtiliikkeeseen.

– Se on rankkaa ja me yritämme. Asiat ovat menneet näin, mutta toivottavasti se muuttuu. Me pystymme rakentamaan peliä, kuten tänäänkin meillä oli lukuisia paikkoja. Meidän pitää vain keskittyä maalipaikoissa. Et voit miettiä liikaa, kun pääset niihin paikkoihin.