Dallas Starsin nuori suomalaispuolustaja Julius Honka nostettiin NHL:ään perjantaina.

21-vuotiaalle huippulupaukselle ole vielä auennut paikkaa pelaavan kuuden puolustajan joukosta, mutta Dallas Starsin valmentaja Lindy Ruff tiedostaa minkälainen ”ase” hänellä on Hongan muodossa odottamassa katsomossa.

– Menemme nyt näillä kuudella puolustajalla ketkä ovat pelanneet. Haluamme antaa heille reilun mahdollisuuden saada työ tehtyä. Tiedämme mitä Julius voi tehdä. Hänen pelissään on vielä tekemistä, kertoo Lindy Ruff Sportsday Dallasille.

– Haluan antaa itseluottamusta pelaajille jotka pelaavat tällä hetkellä, mutta tiedostan, että jos tarvitsemme kiekon liikuttajaa, voimme laittaa yhden sisään, jatkaa Ruff.

Dallasin puolustuksen kahden avainpelaajan Jamie Oleksiakin ja Johnny Oduyan pitkäaikaiset loukkaantumiset avasivat Hongalle mahtavan paikan nousta takaisin Dallas Starsin kokoonpanoon.

Jyväskylän Jypin kasvatti on tehnyt tällä kaudella pelaamassaan kahdeksassa NHL-ottelussa 0+3 tehopisteet. Honka johtaa AHL-joukkue Texas Starsin puolustajien sisäistä pistepörssiä 5+16=21 tehopisteillä 30 otteluun. Honka kärsi rannevamman NHL:n puolella juuri kun ura taalaliigassa oli aluillaan.

– Ennen kuin loukkasin ranteeni, pelasin mielestäni hyvin. Ei ole väliä missä pelaan. Pidän tästä puolesta (AHL) Austinia myös. Pidän pelaamisesta juuri nyt, ja olen iloinen, että saan olla täällä, kertoo Julius Honka.

Hongan mukaan itseluottamus on tärkein osa hänen peliään. Dallasin 14:s varaus 2014-vuodelta haluaa paljon kiekkoa ja hän rakastaa vastustajan luomia painetilanteita. Useat joukkueet karvaavat kahdella miehellä ja se luo lisää haastetta nykypäivän puolustajille.

– Useat joukkueet pelaavat kahden miehen karvauksella, mutta minulle se on asia mitä haluankin nähdä. Osaan pelata kaksi pelaajaa ulos ja mennä hyökkäämään. Kun he antavat sinulle painetta, sinun täytyy tehdä pelisuoritus itse. Jos onnistut siinä, jätät kaksi miestä taaksesi.

Hongalta löytyy tervettä itseluottamusta, eikä hän ota turhia paineta, vaikka hän pelaakin ensimmäistä kauttaan NHL:ssä.

– Se on yksilöllinen juttu. Jotkut pelaajat ottavat paineet eri tavalla. Minä en koe niin paljon paineita. Haluan vain nauttia ja pelata. Niin saan 100 prosentin tehon irti itsestäni.