Tehottomuudesta kärsivä Colorado Avalanche on asettunut tukevasti NHL:n läntisen konferenssin pohjalle. Edellisestä kymmenestä ottelustaan joukkue on hävinnyt kahdeksan.

Joukkueen ykköshyökkääjällä Nathan MacKinnonilla tuska on jatkunut läpi kauden. Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaiden World Cup -joukkuettakin edustanut kesän 2013 ykkösvaraus on saanut 122 laukauksella aikaiseksi yhdeksän maalia.

Edellisessä yhdeksässä ottelussa hän on osunut tolppien väliin ainoastaan kerran. MacKinnon on Coloradon tehokkain pelaaja 25 pisteellään, mutta supertähden viitta kantava hyökkääjä ei tälläkään kaudella koviin pistemääriin.

21-vuotias hyökkääjä pelasi tulokaskaudellaan yli 60 pisteen loistokauden, mutta kahdella seuraavalla hän ei yltänyt samaan. Tämän hetkinen 20 maalin ja 50 pisteen tahti ei varmasti tyydytä pelaajaa, jolla olisi potentiaalia taistella pistepörssin kärkisijoista.