NHL:n jumbojoukkueena vaeltavassa Colorado Avalanchessa alkaa olla turhautunut tunnelma.

Joukkue kärsi perjantain vastaisena yönä 4-1-tappion Anaheim Ducksia vastaan, vaikka aloitti ottelun terävästi ja hallitsi kohtaamisen ensiminuutteja.

– Meillä oli mielestäni hyvä avauserän ensimmäinen puolisko. Ammuimme sen jälkeen itseämme jalkaan, aivan kuten yleensäkin teemme. Se on turhauttavaa, joukkueen nuori kärkisentteri Nathan MacKinnon puhisi BSN Denverin mukaan.

39 otteluun MacKinnon on kerännyt pisteet 10+17=27, hänet ja valittiin ainoana Avalanchen pelaajana kauden tähdistöotteluun. 21-vuotias sentteri johti joukkuettaan myös Ducks-ottelussa iskemällä joukkueensa ainoan osuman.

Maali oli toki laiha lohtu, kun omissa soi neljästi.

– Meillä oli työmoraalia. Meillä oli hyviä paikkoja. Silti päästimme neljä. Jos päästää neljä maalia, ei otteluja voiteta, etenkin jos itse tekee kaksi maalia tai vain yhden, kuten tänään, MacKinnon avautui.

Mies myöntää, että joukkue on turhautunut tällä hetkellä.

– Se on vaikeaa. Me yritämme. Asiat vain menevät, miten menevät. Toivottavasti se muuttuu.