Jokerit on ottanut viime aikoina vain voittoja SKA:lta.

Ei siinä mitään, hienoja saavutuksia ne voitot.

Ongelma on vain se, että niitä voittoja se kaipaisi hieman muiltakin.

SKA-vierasvoiton jälkeen Jokerit palasi kotiin, missä se on kokenut tappiota tappion perään.

Torstaina narriryhmältä nähtiin paha sukellus Hartwall Arenalla, sillä samaan tapaan ailahtelevasti tällä kaudella esiintynyt Avtomobilist kävi hakemassa tylyn 6-2-voiton mukaansa.

Sukellus näkyi muun muassa yleisössä, sillä moni katsoja poistui jo varhaisessa vaiheessa areenan lehtereiltä kotia päin. Varsinkin vierailijoiden viidennen osuman jälkeen portaissa riitti ruuhkaa poistuvien katsojien toimesta.

Tappio oli kiusallinen Jokereille, sillä se olisi ehdottomasti tarvinnut pisteitä illan kamppailusta pudotuspelitaistelua varten.

Tällä hetkellä Jokerit on läntisessä konferenssissa pudotuspeliviivan alapuolella. Nyt Jokerit on pelannut 53 ottelua, joista se on kerännyt kasaan 79 pistettä. Se on pisteen päässä Sotshista, joka on kahdeksantena, juuri viivan yläpuolella.