Nuoret Leijonat aloittavat kisaurakkansa Montrealissa ja Torontossa pelattavissa nuorten MM-kisoissa tänä yönä, kun vastassa on Tshekki.

Tämän vuoden turnaukseen Suomi lähtee ilman superlupausten kolmikkoa Jesse Puljujärveä, Sebastian Ahoa ja Patrik Lainetta.

Kolmikko hurmasi viime kisoissa ja oli isossa roolissa matkalla, joka päättyi Suomen MM-kultaan kotikisojen päätteeksi.

Nyt kukaan näistä ei ole paikalla, sillä kellekään ei ironnut lupaa NHL-seuroilta.

– Meidän ykköstavoite on kehittää pelaajia NHL:ään. Joten se on hyvä, että meillä on se ongelma ettemme saa kaikkia pelaajia tänne, Nuorten Leijonien päävalmentaja Jukka Rautakorpi sanoo NHL.com:lle.

Puljujärven, Ahon ja Laineen takaa on kuitenkin nouseemassa seuraava aalto kovia lupauksia. Suomella on mukana tämän vuoden turnauksessa muun muassa Kristian Vesalainen, Miro Heiskanen, Juuso Välimäki ja Eeli Tolvanen.

– Ahon, Puljujärven ja Laineen takaa on tulossa uusia pelaajia. Nyt eteen tulee uusi turnaus ja meidän nuoret pelaajat esiintyvät täällä varmasti hyvin. Tiedän sen, Rautakorpi sanoo luottavaisena.

Suomen ja Tshekin kanssa samassa lohkossa pelaavat Sveitsi, Ruotsi ja Tanska.