Anaheim Ducksin farmijoukkuetta San Diego Gullsia edustavan Kalle Kossilan nimi ei paljon kerro suomalaisille, mutta ilman varausta NHL-sopimuksen tehnyt hyökkääjä on takonut kovaa tulosta AHL:ssä.

19 ottelun jälkeen Bluesin juniorijoukkueista maailmalle ponnistanut 23-vuotias hyökkääjä on tehnyt loistavat tehot 5+8, minkä lisäksi hänen tehotilastonsa näyttää lukemaa +9.

Loistavasti muutama vuosi sitten Bluesin A-junioreissa pelannut Kossilla lähti nuorena pelaamaan Yhdysvaltoihin St. Cloud Staten joukkueeseen yliopistosarjaa, missä hän pelasi täydet neljä vuotta.

Viimeisellä kaudellaan loistavat tehopisteet (14+40) yliopistosarjassa mättänyt Kossila palkittiin viime keväänä kahden vuoden tulokassopimuksella Anaheim Ducksin kanssa.

Ammattilaispelit ovat lähteneet AHL:ssä loistavasti käyntiin, joten nähtäväksi jää riittävätkö suomalaisen otteet jo tällä kaudella NHL-peleihin.