Detroit Red Wingsin varaus Vili Saarijärvi, 19, valmistautuu toisiin nuorten MM-kisoihin luottavaisena. Saarijärvi puhui SuomiKiekko-sivustolle lentokentältä ennen MM-leirille siirtymistä.

Saarijärvi on kärsinyt alkukaudella loukkaantumisesta, ja siksi ehtinyt pelata vasta yhdeksän ottelua OHL:ssä. Tehopisteitä on syntynyt puolustajalle mukavasti 5+7=12.

Kuinka lähellä huippukuntoa olet? Pitääkö fanien olla huolissaan sinun pelikunnostasi joulukuun 26. päivänä (Suomi aloittaa kisat)?

– Ei tarvitse olla huolissaan. Kyllä tässä hyvässä kunnossa ollaan, sillä loukkaantuneena treenasin tosi kovaa ja ranteen pitäisi kestää ihan normaalisti. Muutenkin pitäisi olla ihan hyvässä kunnossa. Ei huolta.

Mitä pidät alkulohkostanne (Ruotsi, Tanska, Tsekki ja Sveitsi)?

– Ei varmaan tule yhtäkään helppoa peliä. Jokainen peli merkitsee. Jokaiseen peliin täytyy lähteä täysillä ja kovalla asenteella voittamaan, jotta voimme menestyä tässä turnauksessa.

Mitä odotat itseltäsi kisoissa?

– Yritän hoitaa oman ruutuni niin hyvin kuin mahdollista. Ja totta kai, kun on itsellä toivottavasti toiset kisat tulossa, niin auttaa nuorempia kavereita sen mitä pystyy, ja totta kai näyttää esimerkkiä jäällä sekä jään ulkopuolella. Haluan auttaa joukkuetta voittamaan.