Dallas Starsin suomalaismaalivahdit Kari Lehtonen ja Antti Niemi ovat saaneet paljon lokaa niskaansa tälläkin kaudella.

Viime aikoina kaksikon otteet ovat kuitenkin parantuneet huomattavasti, ja etenkin Niemi on ollut hyvässä vireessä.

Dallas Morning Newsin toimittaja Mike Heika pohti, mikä tasonnousuun on syynä.

– Mielestäni joukkue on puolustanut paljon paremmin. Käytännössä Lindy [Ruff] sanoi, että heillä todella oli vaikeaa aiemmin, Heika totesi 96.7 FM -radiokanavalla.

Heikan mukaan joukkueen manageri Jim Nill on halunnut pitää NHL-miehistössä kahdeksaa tai jopa yhdeksää puolustajaa, mistä päävalmentaja Ruff ei ole pitänyt.

Nyt Ruff on kuitenkin löytänyt puolustukseen tasaisuutta, eikä pareja enää pyöritellä jokaisen ottelun jälkeen.

– Nyt he käyttävät kuutta puolustajaa ja saavat hieman jatkuvuutta puolustukseen. Kun puolustuksessa on jatkuvuutta, luulen, että hyökkääjät pystyvät hoitamaan välimatkat paremmin kuntoon viisikkopelissä kahden puolustajan kanssa, Heika sanoi.

– Silloin maalivahdeilla on paljon helpompaa.

Heika myös uskoo, että Dallasin maalia kohti lauotaan nyt vähemmän kuin aiemmin.

– Vastustajan maalipaikat ovat vähentyneet samalla. Se on auttanut paljon saamaan maalivahditkin paremmiksi.