Dallas Starsin nimekäs suomalainen maalivahtikaksikko Kari LehtonenAntti Niemi on joutunut puntaroinnin kohteeksi Yhdysvalloissa, kun Dallasin kausi ei ole ollut odotetun vahva.

Stars on selvästi pudotuspeliviivan alapuolella, minkä lisäksi joukkue on päästänyt läntisen konferenssin eniten maaleja. Kumpikaan maalivahdeista ei ole onnistunut vakuuttavasti kuluvan kauden aikana.

Heikko jakso on herättänyt aiheellisen kysymyksen Dallasissa. Kumpi 33-vuotiaista maalivahdeista saa jatkaa matkaa uuteen osoitteeseen?

Dallas Starsia tarkasti seuraava toimittaja Mike Heika kertoi oman mielipiteensä Dallas Newsin artikkelissa.

– Se on erittäin hyvä kysymys. Näkemäni perusteella Lehtonen on lahjakkaampi maalivahti ja on aina ollutkin. Hän oli ikäluokkansa kultainen lapsi ja varatiin toisena NHL:n drat-tilaisuudessa 2002. Jotkut ovat sanoneet, että hän on henkisellä puolella yksi lahjakkaimmista maalivahdeista koskaan.

Heiko vertaa Lehtosta täysin erilaisen polun kulkeneeseen Antti Niemeen, jota ei koskaan ole varattu maailman kovimpaan kiekkosarjaan. Lisäksi Niemi ajoi aikoinaan jääkonetta työkseen ennen kiekkouransa lentoon lähtöä.

– Hänet puolestaan tunnetaan yhtenä eniten töitä tehneistä maalivahdeista ikinä. Molemmilla on vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta se on fakta, että Karilla (Lehtosella) on ollut kolme erilaista sulamista kahdessa edellisissä pudotuspeleissä. Luulen, että se tulee aina olemaan valmennuksen mielessä.

Heiko viittaa muun muassa ikävään seitsemännen ottelun tappioon St. Louis Bluesia vastaan viime kauden pudotuspeleissä. Lehtonen päästi elintärkeässä ottelussa useamman maalin helposti selkänsä taakse.

– Jos Dallas pitää molemmat, Niemi ansaitsee mahdollisuuden torjua pudotuspeleissä. Jos he kauppaavat toiseen, uskon heidän pitävän Niemen joukkueessa.