Liigakauteen lähdettäessä JYPiä povattiin aivan kovimpien mestariehdokkaiden joukkoon.

Sen, Tapparan ja HIFK:n piti olla se selkeä kärkikolmikko.

Nyt ainoastaan Tapparalla on mennyt hyvin. IFK on ailahdellut, JYP taas on varsinkin tällä hetkellä melkoisessa suossa.

Se hävisi jälleen perjantaina, kun KooKoo oli sitä parempi lukemin 5-2.

Tapetille on noussut varsinkin kysymys päävalmentaja Marko Virtasen tilasta. Tulisiko Virtasen enää jatkaa kyseisessä tehtävässä?

Keskisuomalainen kysyi asiasta JYPin johdolta.

– Mitään uutta kommentoitavaa päävalmentajan asemasta ei tällä hetkellä ole. Tärkeintä nyt olisi vaikkapa pelata huomenna hyvä lätkäpeli, urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari sanoi lehdelle.

– Kaikin tavoin mietitään, että miten pystyisi joukkuetta auttamaan tai vahvistamaan. Koski se sitten pelaajistoa tai valmentajia. Sitä tässä yhdessä pohditaan, hän lisäsi.

Virtanen nähdään siis JYPin penkin takana lauantaina, kun jyväskyläläisillä edessä on iso ottelu Kärppiä vastaan. Molemmat joukkueet käyvät tällä hetkellä taistelua samoista sijoituksista, eikä JYPin auttaisi enää hirveästi hävitä.

– Ei ole sellaista suunnitelmaa, että keskellä yötä vaihdettaisiin valmentajaa, Holtari ilmoitti.

Keskisuomalaisen alkuperäinen juttu löytyy täältä.