JYP on ollut viime aikoina yksi Liigan isoimmista alisuorittajista.

Aivan sarjan suurimpiin mestarisuosikkeihin laskettu jyväskyläläisnippu ehti hävitä peräti neljä ottelua putkeen ennen lauantaita.

Kotonaan Kärppiä vastaan putki meni kuitenkin poikki.

Molemmat sekä JYP ja Kärpät taistelevat tällä hetkellä samoista sijoituksista ja 3-0-voitto tekikin hyvää isännille.

Ottelun kaikki maalit tulivat kolmannessa erässä. Ensin Henri Kanninen vei JYPin johtoon ja lisää tuli Janne Tavin lavasta.

Janne Kolehmainen puolestaan iski tyhjiin ja ratkaisi ottelun lopullisesti.

Lauantain kohtaaminen oli siltäkin kannalta iso jyväskyläläisille, sillä seuran päävalmentajan Marko Virtasen asemasta on käyty kovaa keskustelua viime aikoina.

Juuri lauantain vastus Kärpät oli noussut perjantaina JYPin ohitse sijalle 11. Nyt JYP karkasi taas kolmen pisteen päähän oululaisjoukkueesta.

29 ottelusta JYPillä on koossa 39 pistettä, Kärpillä taas 36.