Pelicansin harjoitukset tiistaina eivät välttämättä olleet aivan sellaiset, mitä jokaiselta liigajoukkueelta nähdään päivästä toiseen.

Lahtelaisryhmän jääharjoituksissa nimittäin hanskat tippuivat jäähän.

Kovaotteinen puolustaja Ben Blood hermostui hyökkääjälle Niko Kivelälle taklauksen jälkeen ja Blood lähti hakemaan Kivelän tappeluun.

Tapahtumat tallentuivat Etelä-Suomen Sanomien kuvanauhalle.

– Siinä oli harjoitus, jossa mennään maalille ja pelataan tilanne loppuun asti. Niko Kivelä ajoi tilanteen loppuun asti, kuten on pyydetty. Siinä sattui niin, että taklaus tuli pikkuisen kuolleeseen kulmaan, eikä Ben (Blood) sitä nähnyt. Vekki huuleen, ja hän suutahti siitä. Sitten tuli pienet painit, Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen avasi tapahtunutta lehdelle.

Pelicans-luotsilla oli mielenkiintoinen kanta tapahtuneeseen.

– Olemme tyytyväisiä tämmöiseen. Juuri sitä haetaan, että vedetään loppuun asti, ja välillä tunteet voivat mennä yli. Annoin sen painin hetken olla ja menin sitten keskeyttämään sen. Ei siinä yhtään mitään tapahtunut, normal normal.

– Meillä on tapana, että asiat unohdetaan sitten. Siellä ne on jo kätelleet ja eteenpäin mennään, Matikainen päätti.

Video tapahtuneesta näkyy täältä.