Huippualkukauden NHL:ssä pelannut Tampa Bayn Steven Stamkos loukkasi polvensa tiistaina. Pääävalmentaja Jon Cooperin ei tarvitse kuitenkaan huolestua, uskoo Viasatin asiantuntija Ismo Lehkonen.

Steven Stamkos iski tiistaina maalin Detroit Red Wingsiä vastaan, mutta törmäsi myöhemmin kaukalon laitaan sillä seurauksella, että polven nivelkierukka repeytyi.

– Stamkosin loukkaantuminen on Tampalle todella suuri menetys, mutta toisaalta myös suuri mahdollisuus. Tampa on hyökkäävä joukkue, mutta Stamkosin poissaolo varmasti tiivistää heitä puolustussuuntaan. Se on ollut heidän pelinsä ongelmakohta, entinen huippupelaaja ja -valmentaja Ismo Lehkonen kommentoi.

– Joukkueelta lähtee nyt käytännössä yksi maali per peli pois. Helpoin se on korvata niin, että puolustaa omasta päästä yhden maalin pois myös.

Lehkonen löytää tiiviimmän puolustuksen lisäksi Cooperille toisen kelpo paikkuutavan.

Valtteri Filppula on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaispelaajista. Hän oli viime yönäkin kentän paras pelaaja. Filppula pystyy pelaamaan mitä roolia tahansa, eli valmentajat käyttävät aina häntä, kun joku kohta pelissä vuotaa, ”Ika” ylistää.

– Filppulan vastuu hyökkäyksessä tulee melkein tuplaantumaan, kun Stamkos on poissa. Ja hän tulee myös vastaamaan haasteeseen. Filppulalla on tietokone kupolissa. Kaikkien nuorten pelaajien, jotka haluavat oppia jääkiekon pelinlukemisesta, kannattaa seurata Filppulan tekemistä.

Tampa Bay voitti viime yönä Buffalo Sabresin 4-1 ja Filppula iski tehot 0+2. Joukkue kohtaa seuraavaksi Philadelphian lauantaina.

Ottelu esitetään Viasat Jääkiekko -kanavalla sekä Viaplayssa klo 19.40 alkaen. Studiossa asiantuntijoina toimii Lehkosen lisäksi Janne Niinimaa. Viasatin ohjelmatiedot tulevista jääkiekko-otteluista löydät täältä.