Buffalo Sabresin Evander Kanen ympärillä on ollut monenlaista keskustelua kauden alussa.

Ongelmapelaajan maineessa oleva Kane oli syksyllä rikostutkinnassa kesällä tapahtuneen välikohtauksen tiimoilta.

Kane myös on kärsinyt vammasta, jonka vuoksi hän on joutunut jättämään pelejä väliin. Sen lisäksi häntä on marinoitu siirtohuhuissa.

Nyt Vancouver Canucksiinkin liitetty Kane on palannut loukkaantumisen jäljiltä, mutta otteet eivät ole miellyttäneet Buffalon päävalmentajaa Dan Bylsmaa.

Neljässä pelaamassaan ottelussa Kane ei ole vielä kerännyt pistettäkään, mutta on istunut jo 10 rangaistusminuuttia.

Sunnuntain vastaisen yön ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan Kane otti kaksi jäähyä, minkä jälkeen hänet siirrettiin pois kärkiketjuista. Kane otti jäähyjä myös edellisen illan ottelussa.

– Tarvitsemme enemmän Evanderilta, Bylsma totesi toimittajille lyhyesti NBC:n mukaan.