HELSINKI. Lukuisten liigavuosien aikana Kristian Kuusela ehti tulla tutuksi kovana pisteidentekijänä.

Varsinkin uran alkuhetkillä Kuusela profiloitui maalintekijäksi, ehkäpä jopa pelkästään sellaiseksi.

– Esimerkiksi Kärpissä pelatessaan hän oli vähän sellainen sniper ja meni vain sitä oikeaa laitaa eteenpäin. Hän oli hyvä maalintekijä, mutta vähän jopa yksipuolinen pelaaja, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki muistelee SuomiKiekko-sivustolle.

Kuuselan ja Marjamäen tiet kohtasivat vuonna 2011, kun Marjamäki nostettiin Bluesin päävalmentajaksi ja Kuusela saapui samassa yhteydessä seuraan.

– Silloin kun häntä valmensin, niin hän pelasi välillä sentterinä ja rupesi aidosti pelaamaan sitä peliä ja nauttimaan siitä.

– Hänestä on tullut erittäin monipuolinen pelaaja, Marjamäki kehaisee.

– Ikää on tullut, lapsia on tullut ja on tullut sellaista aikuistumista, missä ne pienet epäonnistumiset eivät niin hetkauta. Mentaalipuolella hän on kehittynyt. Hän oli erinomainen pelaaja Tapparassa viime vuonna ja KHL:ssä hänellä on ollut iso lasti harteillaan. Pelaa ylivoimat ja kaikki. Mutta minulle hän on erittäin hyvä ja monipuolinen yleispelaaja, jonka voi pistää tilanteeseen kuin tilanteeseen.

”Se on vain pakotettava itsensä nukkumaan”

Kuusela, 33, oli Tapparassa useamman kauden ajan aivan seuran tärkeimpiä yksilöitä. Viime kaudella hän vei pistepörssin nimiinsä, mutta mikä tärkeintä, hän oli voittamassa mestaruutta.

Totta kai, erittäin isona hahmona.

– Olen kehittynyt paljon. Oikeastaan vuosi vuodelta olen mennyt aina eteenpäin. Mutta yritetään ottaa vielä lisästeppejä tuolla, Kuusela sanoo ja viittaa tuoreimpaan muutokseen, eli hyppäykseen Amuriin.

Useamman vahvan liigakauden jälkeen vaihdos KHL:ään oli lähinnä olettamus.

– Oli halua tarttua muihin haasteisiin ja halu todistaa itselleen, että pystyn pelaamaan KHL:ssä. Muutamassa pelissä sitten näki, että pystyn pelaamaan siellä.

27 runkosarjaottelussa Amurissa Kuusela on iskenyt tehot 5+7=12.

Muutos oli kuitenkin raju. Tampereella Kuusela ja Tappara pystyivät matkaamaan bussilla lähemmäs jokaiselle pelipaikkakunnalle.

Nyt homman nimi on eri.

Esimerkiksi lentäen Habarovskista Helsinkiin välimatka on vaivaiset 6401 kilometriä. Se tietää suorallakin lennolla 8 tunnin taivaltamista.

Väliin kun mahtuu useampi eri aikavyöhyke, nousee helposti esille kysymys aikaerojen tuomista haasteista.

– Oikeastaan vain yksi reissu on ollut sellainen, missä on ollut vaikeuksia. Se kuitenkin menee niin, että kun tulee Moskovaan päin, niin ei siinä ole niin isoja vaikeuksia. Kaikki menee aika hyvin. Mutta jos ei pysty nukkumaan koneessa takaisin päin mennessä, niin silloin tulee ongelmia. Olen itse saanut yhtä reissua lukuunottamatta nukuttua sen 6-7 tuntia koneessa ja silloin sen rytmin kanssa ei tule ongelmia. Mutta kerran kun tultiin Moskovasta reittikoneella takaisin, ja tuli tunti siinä unta, niin se seuraava viikko meni sekaisin. Se on vain pakotettava itsensä nukkumaan, niin kyllä sitä sitten selviää.

Erikoisjärjestelyt menevät enemmänkin toiseen suuntaan.

– Muiden suomalaisten kanssa kun on puhunut, niin Habarovskiin tullessa siellä harjoitellaan kello 12 yöllä ja eletään sitä omaa aikaa. Mutta kun me tullaan tänne länteen päin, niin jos ei hirveitä päikkäreitä ota, niin aika nopeasti saa siitä rytmistä kiinni.

– Yllättävän vähän on ollut ongelmia sen kanssa.

Keväälle näyttöjä

– Kyllä tämä on pääkopalle hyvä juttu. Ei tuossa kuitenkaan välissä olisi ollut hirveästi vapaapäiviä ja se veisi heti pari päivää, kun sieltä lähtisi pois. Nyt oli hyvä, että sai olla vähän kotona, tuli tänne maajoukkueen mukaan ja saa vielä jatkaa täällä hetken. Pääsee sukulaisetkin katsomaan pelejä, Kuusela sanoo ja viittaa Amurin ohjelmaan.

Karjala-turnauksen jälkeen Kuusela näkee joukkuetovereitaan Helsingissä, sillä tiistaina Amur kohtaa vierasottelussa Jokerit.

Sitä ennen niin Kuuselalla kuin Leijonien joukkueella on kuitenkin talkoita edessä. Virallisissa otteluissa tuoreen päävalmentajan Lauri Marjamäen aikana Leijonat on ottanut tasan nolla voittoa.

Torstaina Leijonat kyykkäsi kolmannessa erässä Venäjälle, joka rokotti armotta Leijonien virheistä.

– Syötöt eivät olleet kohdillaan, ajoitukset eivät olleet kohdillaan, eikä syöttöjenvastaanotot. Sellaista huolimattomuutta siinä oli.

– Mutta sitä parannetaan ja tiedetään missä tehtiin virheitä, Kuusela niputti torstain.

Perjantaina Leijonat teki ketjuihinsa muutoksia ja Kuusela itse oli osallisena niissä. Komennus kävi nelosvitjaan Tomi Sallisen ja Antti Pihlströmin vierelle.

Päävalmentaja Marjamäki perusteli tätä liikettä sillä, että Sallisella ja Kuuselalla on alla yhteistä historiaa esimerkiksi Espoon ajoilta.

– Ja pelattiin viime vuonna kolme peliä samassa ketjussa Karjala-turnauksessa. On se kuitenkin niin, että kun hävitään peli, niin yleensä silloin jotain tapahtuu. Tulee muutoksia ketjuissa tai jotain muuta. Mutta koitetaan tuota, että saadaan homma liikkeelle.

Torstaina meininki Suomen ja Venäjän pelissä oli hieman ankea. Hartwall Arenalla tilaa riitti, eikä edes ilmoitettu hieman päälle 7000 katsojan yleisömäärä vastannut todellisuutta.

– On se helpompi pelata, kun on meteliä. Mutta toivotaan, että nyt viikonloppuna tulee vähän enemmän, Kuusela sanoi aiheesta.

Jo viime keväänä Kuuselaa olisi voinut odottaa jopa Leijonien MM-kisamiehistöön mukaan.

Silloin kutsua ei käynyt, mutta miten tänä keväänä?

– Yritetään lyödä tässä mahdollisimman hyvät näytöt pöytään ja se tuo hyviä asioita myös tulevaisuudessa.

– On se kuitenkin niin, että kun pääsee pelaamaan maajoukkueeseen hyvien pelaajien kanssa, niin kyllä siinä pitääkin tehdä tulosta, Kuusela linjaa.

Leijonien ja Tshekin välinen ottelu käynnistyy lauantaina kello 17.30. Samainen aloitusajankohta on myös sunnuntain Ruotsi-ottelussa.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen