HELSINKI. Karjala-turnauksen aikana ehdittiin laskea tappioputkea…

– Ei sillä ollut mitään tekemistä tämän joukkueen kanssa, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki kuittasi aiheen.

Ihmeteltiin sitä, miten sekaisin Leijonien peli oli…

– Välillä ihmetytti, että mikäs meitä oikein vaivaa. Ei oikein puhuta mitään tai innostuta mistään. En tiedä onko masennus väärä sana, mutta välillä tuntui, että pitäisikö tässä pudottaa joku pommi tyyliin tai jotain, että herättäisiin, Marjamäki itsekin ihmetteli.

Tällä Marjamäki viittasi isoon teemaan. Siihen, miten hän haluaisi saada johtamismallia enemmän pelaajavetoiseksi. Ettei valmentaja olisi hönkimässä niskaan ja valvomassa aivan kaikkea.

– Mulla on tietty johtamismalli ja se ei ole välttämättä samanlainen mitä muilla. KHL:ssä on monessa joukkueessa niin, että ei puhuta mitään. Mennään kuin kirkkoon peliin ja voitetaan tai hävitään, niin edelleenkään ei puhuta mitään. Se siten välillä ihmetyttää, että mikäs meitä oikein vaivaa.

– Mä en pysty vahtaamaan ja kyttäämään vaan. Se on mun mielipide, että se ei ole tämän päivän johtamista. Pelaajat kyllä tykkäävät siitä, että on rento ilmapiiri, mutta sitten välillä vaan ei oikein pelissä tapahdu mitään. Se kummastuttaa itseään ja niin kuin jätkiä myös. Ja tuossa on jätkiä, jotka ovat olleet jo useamman vuoden tässä, niin hekin katsovat, että mikä piru tässä on kun ei oikein innostuta.

– Mutta tämä oli hyvä kokemus. Tässä oli varmasti paljon jätkiä, jotka ovat keväälläkin mukana. Aina opitaan jotain. Opitaan tuntemaan toisiamme, että mitä me ollaan ja miten me käyttäydytään. Haetaan sitä, että saataisiin turhat raja-aidat pois ja saataisiin sellaiset kilvet murrettua. Ei se kuitenkaan sen kummallisempaa ole. Tavalliset suomalaiset äijät yrittävät voittaa jääkiekkopelejä.

Marjamäki viittaisi puheillaan vahvasti siihen, miten turnauksen aikana pelaajille yritettiin antaa vapauksia. Harjoituksissa pelillisiä asioita kyllä hiottiin, mutta Marjamäen mukaan esimerkiksi ylimääräisiä palavereita ei nähty ja ne pyrittiin pitämään ytimekkäinä.

– Olisi siinäkin varmaan oikotie onneen, että pistetään vahti päälle ja pistetään kokoon palaveria palaverin perään ja pelin reunaehdot mahdollisimman tiuksiksi. Uskon taas toiseen tiehen. Saa nähdä mikä se oikea tie on.

– Välillä vain tuntui siltä, että suorittaminen on niin ponnetonta ja hengetöntä. Onko se marraskuu, mistä tulevat, tottuneet tiettyyn malliin vai mikä. Sitten samalla oli se, että tuotiin muutamia uusia mausteita mukaan. Varsinkin tuonne paineen alle lähtöön, ettei jäätäisi sinne syöttelemään. Siinä meillä oli välillä aika paljonkin vaikeuksia.

Validi kysymys on se, että ottiko joukkue vastaan sitä, mitä Marjamäki yritti sille jakaa.

– Kaksi harjoitusta ja sitten pelataan. Kyllä tämä on niin todella lyhyt juttu. Välillä tuntuu, että kun on vaikeaa, niin on pelissä ongelmia ja sitten taas jossain muussa. Tänään aamulla tuijotettiin toisiamme silmiin, että mitä me ruvetaan oikeasti tekemään. Yhtäkkiä peli sitten näyttikin paljon paremmalta, kun oli sydän mukana.

– Mutta kyllä se vähän kummastuttaa, että treenit ovat hyviä ja pelissä ei tapahdu mitään. Palaverit ovat kuulemma hyviä ja ytimekkäitä, mutta pelissä ei tapahdu mitään. Se tulee vähän sellaiseksi kysymysmerkiksi.

– Mun tapa on tämä. Olen pitkäjänteisen työn ihminen ja tiesin, että tämä on erilainen juttu ja siksi kiehtoi tämä toimenkuva. Omissa joukkueissa kun tehdään pitkäjänteisesti töitä, niin se rupeaa loksahtelemaan ja kaikki tietävät, että mikä on homman nimi. Pelaajat, jotka ovat olleet useamman vuoden valmennuksessa, niin tietävät millainen olen ja tietävät mitä haen ja niitäkin välillä ahdistaa, että eikö nuo muut ymmärrä. Mutta ei se mene vain sormia napsauttamalla. Mutta se on semmoista. Se on positiivista, että joukkue pystyi tuosta nousemaan viimeisenä päivänä tuollaiseen suoritukseen.

– Se antaa uskoa tulevaan.