Colorado Avalanchen suomalaislupaus Mikko Rantanen nostettiin AHL:stä ylös hiljattain. Pistetili on vielä avaamatta, mutta suomalaisen otteet ovat keränneet ylistystä.

Rantanen pelasi viime kauden lähes kokonaan AHL:n puolella ja hänet valittiin AHL:n tulokkaaksi kauden päätyttyä yhdessä Frank Vatranon kanssa. Tällä kaudella Rantaselta odotetaan paikan ottamista taalaliigan puolella.

Torstain ja perjantain välisessä ottelussa Rantanen pääsi pelaamaan kolmannessa erässä yhdessä Coloradon tähtipelaajien Matt Duchenen ja Nathan MacKinnonin kanssa. Maaleja ei tullut, mutta Rantanen sai kehuja ketjukaveriltaan Duchenelta.

– Meillä oli hyviä paikkoja. Mikko suorastaan lensi jäällä. Jos pysymme yhdessä, uskon, että voimme olla hyvä ketju, Duchene sanoi Denver Postille.

Colorado kohtaa lauantai-illalla Minnesotan kotijäällään kello 21 Suomen aikaa.